Koiviston koulun, kirjaston ja nuorisotilojen perusparannus etenee suunnitteluun, väistötilat entiseen Treduun

Koiviston koulun, kirjaston ja nuorisotilojen perusparannus etenee hankesuunnitteluun. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi 21. syyskuuta 2026 hankkeen tarveselvityksen ja väistötilaratkaisun jatkosuunnittelun pohjaksi. Koiviston koulu, kirjasto ja nuorisotilat sijaitsevat Koivistonkylässä osoitteessa Lehvänkatu 9.
Kuvassa Koiviston koulun sijainti kartalla.
Perusparannettavien Koiviston koulun, kirjaston ja nuorisotilojen sijainti kartalla.

Rakennuskokonaisuuteen kuuluvat vuonna 1928 valmistunut niin sanottu kivikoulu sekä vuosina 1986 ja 2001 rakennettu tiilikoulu. Rakennusten kunto edellyttää laajaa perusparannusta, jossa uusitaan teknisiä järjestelmiä, korjataan rakenteita ja päivitetään tiloja nykyisten oppimisympäristöjen tarpeisiin. Tarveselvityksessä tarkasteltiin myös vaihtoehtoa, jossa tiilikoulu purettaisiin ja korvattaisiin uudisrakennuksella. Jatkosuunnittelun pohjaksi valittiin kuitenkin ratkaisu, jossa molemmat nykyiset rakennukset perusparannetaan.

Perusparannuksen valmistuttua koulu, kirjasto ja nuorisotilat jatkavat toimintaansa samoissa rakennuksissa, kokonaisuutta nimitetään jatkossa Koivistonkylä-taloksi.

Toiminta siirtyy väistötiloihin rakentamisen ajaksi

Perusparannuksen aikana koulun, esiopetuksen, kirjaston ja nuorisokeskuksen toiminta siirtyy väistötiloihin lähellä sijaitsevaan kiinteistöön osoitteeseen Koivistontie 31, kiinteistössä on aiemmin toiminut Tredu. Väistötilojen tarve ajoittuu nykyisen suunnitelman mukaan elokuusta 2028 toukokuuhun 2030.

Koulun mitoitus säilyy nykyisellään, rakennukseen suunnitellaan tilat 475 oppilaalle esiopetus mukaan lukien. Kirjasto ja nuorisotilat säilyvät jatkossakin osana samaa kokonaisuutta. Tilat suunnitellaan myös alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden iltakäyttöä varten.

Piha-aluetta kehitetään perusparannuksen yhteydessä. Suunnitelmissa on muun muassa lisätä polkupyöräpaikkoja, parantaa saattoliikenteen turvallisuutta sekä säilyttää ja täydentää pihapuustoa.

Rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2028

Hankesuunnittelu käynnistyy tämän vuoden aikana. Tämänhetkisen aikataulun mukaan rakennustyöt alkaisivat elokuussa 2028 ja valmistuvat toukokuussa 2030. Perusparannettujen tilojen käyttöönotto on alustavasti suunniteltu elokuulle 2030. Tarveselvityksessä alustava kustannusarvio on noin 19,5 miljoonaa euroa, kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä. Kaupunginhallitus edellyttää, että jatkosuunnittelun aikana etsitään ratkaisuja hankkeen kustannusten pienentämiseksi.

 

Lisätietoja

Elina Kalliohaka
Koordinaattori
Puhelin:
040 486 4918
Teksti: Katja Kannonlahti
Kuvat: Oskari-karttapalvelu
Jaa sosiaalisessa mediassa