Irjalankadun katutöiden ensimmäinen osuus valmistuu syksyllä
Kuluneen vuoden aikana Irjalankadulla on uusittu vesijohto-, jätevesi- ja hulevesiverkostoja sekä rakennettu uusia tonttiliittymiä Takahuhdintien ja Loutunkadun sekä Irjalankujan ja Varsankadun välisillä osuuksilla.
Lisäksi Loutunkadun ja Irjalankujan välisellä alueella on parannettu aiemmin rakennettuja vesihuollon runkolinjoja sekä uusittu ja perusparannettu kiinteistöjen vesihuollon tonttiliittymiä. Loutunkadun risteysalueen työt valmistuvat lokakuun aikana.
Vesihuollon rakentamisen yhteydessä kadun rakennekerrokset on myös uudistettu. Seuraavaksi työmaalla siirrytään viimeistelyvaiheeseen, johon kuuluvat asfaltoinnit, kiveystyöt sekä vihertyöt. Pohja-asfaltoinnit käynnistyvät 21.9.2026 alkavalla viikolla Takahuhdintien ja Loutunkadun välisellä osuudella.
Tänä syksynä kadun risteysalueille tulevat hidastetöyssyt toteutetaan asfaltilla, ensi kesänä niiden tilalle asennetaan alkuperäisen katusuunnitelman mukaiset betonielementtihidasteet.
Sammon Valtatien ja Varsankadun välisen osuuden työt valmistuvat syksyn aikana. Irjalankadun saneeraus ja perusparannus jatkuvat tulevaisuudessa toiseen vaiheeseen kaupungin rakentamisen työohjelman mukaan, joka kattaa Varsankadun Teiskontien välisen osuuden.
Katutöiden urakoitsijana toimii Tampereen Infra Oy.
Yhteisrakentaminen vähentää tulevia katutöitä
Saneerauksen yhteydessä on tehty töitä myös sähköverkon ja teleoperaattoreiden tarpeisiin. Yhteisrakentamisen ansiosta katualueelle on rakennettu varausputkituksia, mikä vähentää tarvetta avata katuja uudelleen lähivuosina. Samalla alueen kiinteistöille on toteutettu hulevesien hallintaan liittyviä parannuksia, ja useita salaojaremontteja on voitu toteuttaa osana yhteistä työmaata.
Ajantasainen tieto helpottanut alueella liikkumista
Työmaan viestintäkanavat ovat saaneet alueen asukkailta ja toimijoilta myönteistä palautetta. Kanavissa on tiedotettu säännöllisesti työmaan etenemisestä ja muuttuvista liikennejärjestelyistä karttaopasteiden avulla, mikä on helpottanut alueella liikkumista työmaan aikana.