Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan talousarvioesitys vahvistaa lukutaitoa ja uinninopetusta sekä turvaa alueellisia palveluja

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee vuoden 2027 talousarvioesitystä kokouksessaan 10.9.2026. Kaupunki vahvistaa esityksen mukaan lasten ja nuorten lukutaitoa ja uinninopetusta sekä kehittää kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluja eri puolilla Tamperetta. Vuonna 2027 kaupunki vie eteenpäin myös useita kulttuuri- ja liikuntatilojen hankkeita.

Talousarvioesitys perustuu kaupunginhallituksen 22.6.2026 hyväksymään talousarviokehykseen. Esityksen toimintamenot ovat 147,5 miljoonaa euroa, toimintatulot 21,9 miljoonaa euroa ja investoinnit 5,8 miljoonaa euroa. Nettomenot kasvavat 1,2 miljoonaa euroa eli 0,9 prosenttia vuoden 2026 muutettuun talousarvioon verrattuna. 

Kunta-alan palkkaratkaisu kasvattaa kustannuksia 1,8 miljoonaa euroa ja uusien sekä peruskorjattujen tilojen vuokrat 1,4 miljoonaa euroa. Talousarvio sisältää lisäksi 0,6 miljoonaa euroa palvelutarpeiden kasvusta ja kustannustason noususta aiheutuvia lisäyksiä.

Yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuudet vahvistuvat

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle esitetään 14 sitovaa toiminnan tavoitetta vuodelle 2027. Tavoitteissa painottuvat lasten ja nuorten tulevaisuususko, lukutaito ja uinninopetus sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen saavutettavuus. Kaupunki tavoittelee myös kulttuurikohteiden korkeiden kävijämäärien säilyttämistä ja asukkaiden yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistamista.

Kirjasto kehittää lukutaitotyötään ja käynnistää uuden kirjastoauton sekä kirjastojärjestelmän hankinnat. Kaupunki ottaa käyttöön kaupunginosien kulttuuritoiminnan mallin, joka vahvistaa kulttuuripalvelujen alueellista yhdenvertaisuutta. Nekalan ja Tullikamarin kulttuurikeskusten ensimmäinen täysi toimintavuosi monipuolistaa kaupungin kulttuuritarjontaa. 

Kaupunki lisää alueellista liikunnallista nuorisotyötä. Kaupin liikuntaolosuhteiden kehittäminen jatkuu, Hakametsä Sport Campus -hybridikorttelin rakennustyöt käynnistyvät ja kaupunki uusii Pyynikin tekonurmikentän sekä rakentaa Vuoreksen liikuntapuistoon ulkokuntosalin. 

-Sopeutustoimista huolimatta kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön palvelut tukevat tamperelaisten aktiivista arkea, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kehitämme ensi vuonna kulttuurin ja vapaa-ajan palveluja sekä tiloja eri puolilla Tamperetta. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni löytää itselleen sopivan tavan osallistua, harrastaa ja kohdata muita, sivistyspalvelujen apulaispormestari Anne-Mari Jussila sanoo.

Kaupunginhallituksen hyväksymä vuoden 2027 talousarviokehys sisältää koko kaupungin tasolla yhteensä miljoonan euron vähennykset avustuksiin. Tästä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimialalle kohdistuu 0,6 miljoonan euron vähennystavoite. Vähennykset sisältyvät lautakunnan talousarvioesitykseen ja ne kohdistuvat kulttuurin, liikunnan ja nuorison sekä hyvinvoinnin edistämisen avustuksiin.

- Avustusten tarkemmasta kohdentumisesta päätetään myöhemmin lautakunnan vuosisuunnitelmassa ja avustuspäätöksissä, Jussila jatkaa.

Palvelut ja resurssit sovitetaan taloustilanteeseen

Talousarvioesitys sisältää noin miljoona euroa uusia talouden tasapainottamistoimia. Kulttuuripalvelut korottavat tulotavoitteita sekä tarkastelevat palvelutarjontaa, hankintoja ja tapahtumatuotantoa. Liikunta- ja nuorisopalvelut tarkistavat muun muassa liikuntatilojen ja suurtapahtumien hinnoittelua sekä tehostavat hankintoja ja tilojen käyttöä. Esitykseen sisältyy myös Kaikkien Tampere –kehitysohjelman sopeuttaminen osana talouden tasapainottamista.

Kehykseen sisältyvien toimien lisäksi lautakunta käsittelee erikseen 335 000 euron lisätoimenpide-esityksen. Summasta 145 000 euroa kohdistuu kulttuuripalveluihin, 140 000 euroa liikunta- ja nuorisopalveluihin ja 50 000 euroa yhteisiin toimintoihin. 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee talousarvioesitystä ja päättää lisätoimenpiteistä erillisellä ponnella kokouksessaan 10.9.2026. Pormestari käsittelee lautakuntien esittämien lisätoimenpiteiden kokonaisuutta omassa talousarvioesityksessään. Pormestarin talousarvioesitys voi poiketa lautakunnan esityksestä. Tampereen kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2027 talousarviosta kokouksessaan 16.11.2026.

Lisätietoja

Anne-Mari Jussila
Apulaispormestari
Puhelin:
044 288 2123
Lauri Savisaari
Johtaja
Puhelin:
040 801 6081
Jukka Etu-Seppälä
Liikunta- ja nuorisojohtaja
Puhelin:
050 342 2812
Teksti: Aino Penttilä
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa