Asunto- ja kiinteistölautakunta käsittelee vuoden 2027 talousarvioesitystä ja koulu- ja päiväkotirakentaminen jatkuu vahvana

Asunto- ja kiinteistölautakunta käsittelee kokouksessaan 10. syyskuuta vuoden 2027 talousarvioesitystä. Talousarviossa painottuvat asumisen edellytysten vahvistaminen, asuntotuotannon monipuolistaminen, asunnottomuuden vähentäminen sekä kaupungin maa- ja kiinteistöomaisuuden kehittäminen. Samassa yhteydessä lautakunta käsittelee myös valtuustoaloitetta kaupungin puunmyynnin lisäämisestä.

Vuoden 2027 talousarvioesityksen mukaan asunto- ja kiinteistölautakunnan toimintakate on 189,1 miljoonaa euroa. Toimintatulot ovat 290,2 miljoonaa euroa ja ne muodostuvat pääosin tilaomaisuuden ja maa-alueiden vuokratuotoista sekä omaisuuden myyntivoitoista. Toimintamenot ovat 101,2 miljoonaa euroa.

Talousarvion tavoitteissa korostuvat erityisesti asuntotuotannon monipuolistaminen, pienimittakaavaisen asuntorakentamisen edistäminen, asunnottomuuden vähentäminen sekä kaupunginosien viihtyisyyden ja vetovoiman parantaminen. Lisäksi tavoitteita kohdistetaan kiertotalouden edistämiseen.

Investoinnit yli 113 miljoonaa euroa

Lautakunnan nettoinvestointiesitys vuodelle 2027 on yhteensä 113,6 miljoonaa euroa. Summa koostuu talonrakennusinvestoinneista (102,4 milj. euroa), maaomaisuuden investoinneista (8,5 milj. euroa) sekä Hiedanrannan ja Viiden tähden keskusta -kehitysohjelmien investoinneista (2,8 milj. euroa).

Investointiesitys on 2,6 miljoonaa euroa kaupunginhallituksen kesäkuussa hyväksymää kehystä pienempi, koska eteläisen alueen uimahallin ja Järvensivun koulun toteutusta esitetään siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan.

– Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta Tampere jatkaa suunnitelmallisia investointeja erityisesti kouluihin ja päiväkoteihin. Investointiesityksessä on pyritty tasapainoon talouden sopeuttamisen ja kaupungin pitkäjänteisen kehittämisen välillä, sanoo apulaispormestari Jaakko Mustakallio.

Myös tonttipäätöksiä ja asumisen hankkeita

Kokouksessa käsitellään lisäksi useita asumiseen ja maankäyttöön liittyviä päätöksiä. Lautakunnalle esitetään muun muassa uuden asuntotontin varaamista Lahdesjärveltä, tontin varaamista kehitysvammaisten palveluasumisen hankkeelle Taatalaan sekä Tohlopin Käräjätörmän yhteisökylähankkeeseen liittyviä tonttijärjestelyjä.

Lisätoimenpiteitä valmistellaan vuoden 2027 talousarvion tueksi

Kaupungin heikentynyt taloustilanne on johtanut lisätoimenpiteiden valmisteluun vuoden 2027 talousarvioesityksen tueksi. Pormestarin johtoryhmän elokuussa tekemän linjauksen mukaan palvelualueet valmistelevat kukin miljoonan euron lisäsäästöjä ja konsernihallinto 0,2 miljoonan euron lisätoimenpide-esitykset talousarviokehyksen lisäksi. Esitysten yhteisvaikutuksen arvioidaan parantavan kaupungin tulosta yhteensä 3,2 miljoonalla eurolla.

Lautakunnat käsittelevät lisätoimenpiteet erillisinä esityksinä ennen kuin kokonaisuus etenee pormestarin talousarvioesitykseen.

Lopullisen päätöksen talousarviosta tekee valtuusto

Lautakunnan hyväksymä talousarvioesitys etenee osaksi pormestarin talousarvioesitystä. Pormestarin talousarvioesitys vuodelle 2027 voi kuitenkin sisältää muutoksia lautakunnan esitykseen. Lopullisesti vuoden 2027 talousarviosta päättää kaupunginvaltuusto marraskuun kokouksessaan.

Lisätietoja

Virpi Ekholm
Kiinteistöjohtaja
Puhelin:
0400 205 044
Jaakko Mustakallio
Apulaispormestari
Puhelin:
045 652 0589
Teksti: Minna Koivunen
Jaa sosiaalisessa mediassa