Työväenopiston lukuvuosi alkaa – suosituimpia kursseja korealainen ruoka, keramiikka ja kuntobaletti
Tampereen seudun työväenopiston syksyn valikoimassa on yli 960 kurssia, joista 443 alkaa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Osa kursseista on koko lukuvuoden mittaisia, mutta tarjonnassa on myös syyskauden pituisia ja jopa yhden päivän kestäviä kursseja.
Työväenopiston syyskaudelle on ilmoittautunut tänä vuonna jo noin 14 400 kurssilaista. Syyskaudella 2025 luku vastaavaan aikaan oli 14 600, jolloin tarjonnassa oli 179 kurssia enemmän kuin nyt.
– Olemme tyytyväisiä siihen, kuinka moni on löytänyt opiston ohjelmasta itselleen mieluista tekemistä tai uuden oppimista. Vaikka työväenopisto on joutunut korottamaan kurssimaksuja ja supistamaan kurssien määrää, olemme onnistuneet tavoittamaan ihmisiä aiempaa enemmän suhteessa tarjonnan laajuuteen, viestintäasiantuntija Anna-Katariina Maksimoff sanoo.
Syksyn suosikki on jonotustilanteen perusteella edelleen keramiikka, jossa kurssipaikkaa odottaa 92 henkilöä, vaikka kysyntään on vastattu lisäämällä tarjontaa Nekalan kulttuurikeskuksen elokuussa valmistuneisiin opiston savityötiloihin. Työväenopisto pystyykin mahdollistamaan keramiikkaopiskelun jo yhteensä 300 henkilölle Sampolassa, Nekalassa ja Ylöjärven Kauraslammen koululla.
Jonopaikoille väkeä ovat vetäneet myös kuntobaletti, vaateompelu, pilates, puutyöt. Ruokakurssien suureksi suosikiksi on noussut helpon korealaisen kotiruoan valmistaminen, jossa on jonossa jo 21 henkilöä. Lisäksi esimerkiksi sukututkimus, teköälyteemat, maksuton budjetointiklinikka ja Eroseminaari kiinnostavat opiskelijoita. Vaikka suosituimmat kurssit täyttyvät nopeasti, yli 580 kurssilla on vielä tilaa.
Lukuvuoden alkaessa Tampereen seudun työväenopiston opiskelijayhdistys opastaa opiskelijoita Sampolassa kahden viikon ajan. Pelkästään Sampolassa alkaa 330 kurssia syyskuun puoliväliin mennessä, ja myös maksuttomat yleisluennot alkavat auditoriossa kuun alussa. Kauden avaa Maailman suuret joet -sarjan ensimmäinen luento torstaina 3.9.2026.
Opiskelijayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kaisa Helenius odottaa lukuvuoden alkamista innolla, sillä syksy tuo mukanaan aina uusia opiskelijoita ja kursseja. Yhdistyksen tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä opistossa.
– Meiltä voi tulla kysymään ihan käytännön asioista, kuten oikean luokan löytämisestä, tai muuten vain tapaamaan aulan opastuspisteelle. Samalla kerromme mielellämme opiskelijayhdistyksen toiminnasta ja yhdistyksen kesänviettopaikasta Kesäpirtistä, Helenius kertoo.
Lisätietoja
Anna-Katariina Maksimoff
ViestintäasiantuntijaSähköpostiosoite on muotoa [email protected].