Tampere Filharmonian syyskausi käynnistyy Sibeliuksen Kullervolla

Tampere Filharmonia avaa syyskautensa torstaina 3. syyskuuta Tampere-talossa Jean Sibeliuksen suurteoksella Kullervo. Konsertti käynnistää samalla ylikapellimestari Matthew Hallsin neljännen ja viimeisen kauden Tampereella. Seuraavalla viikolla 11. syyskuuta orkesterin eteen nousee kapellimestari Kristian Sallinen, joka aloittaa Tampere Filharmonian seuraavana ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana syksyllä 2027.
Tampere Filharmonian syyskausi käynnistyy Tampere-talossa 3.9. klo 19 komeasti suomalaisella musiikilla. Sibeliuksen merkkiteos Kullervo kertoo Kalevalan traagisimman sankaritarinan. Orkesteria, solisteja ja kuoroa johtaa ylikapellimestari Matthew Halls.

Kalevalaan pohjautuva Kullervo on suomalaisen orkesterimusiikin merkkiteos, jossa nuoren Sibeliuksen kunnianhimo, kansallistunne ja omaleimainen sävelkieli kuuluvat poikkeuksellisen voimakkaina.  Orkesterille, mieskuorolle ja solisteille sävelletty teos kertoo Kalevalan traagisimman sankarin kohtalosta, ja sitä pidetään yhä yhtenä suomalaisen musiikin suurimmista saavutuksista. Kullervo sai kantaesityksensä vuonna 1892 ja merkitsi Sibeliuksen läpimurtoa suurten orkesteriteosten säveltäjänä.

Tampere Filharmonian konsertin solisteina kuullaan kansainvälisillä oopperalavoilla menestyneitä sisaruksia, sopraano Johanna Rusanen-Kartanoa ja baritoni Ville Rusasta. Esitykseen on koottu kuoro Tampereen Filharmoninen Kuoron ja Tampereen Oopperan kuoron miesäänistä sekä Pirkanpojista. Orkesteria, solisteja ja kuoroa johtaa ylikapellimestari Matthew Halls

Katso videolta, miten ylikapellimestari Halls löysi Sibeliuksen Kullervon ja miksi hän haluaa tuoda tämän suurteoksen tamperelaisyleisön kuultavaksi.
 

Sibelius & Sallinen

Seuraavana perjantaina on luvassa lisää Sibeliusta ja suomalaissäveltäjien teoksia. Sibeliuksen viidennen sinfonian kanssa orkesterin eteen astuu Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi kesäkuussa 2026 valittu Kristian Sallinen. Kansainvälistä uraa vauhdilla rakentava Sallinen seuraa Hallsia Tampere Filharmonian johdossa syksystä 2027 alkaen. Syyskuun vierailu tarjoaa tamperelaisyleisölle mahdollisuuden kuulla tulevaa ylikapellimestaria jo ennen hänen kautensa alkua. Sibelius 5 -konsertissa 11. syyskuuta viulisti Otto Antikainen tulkitsee Kaija Saariahon konserton Graal théâtre. Konsertin avaa Väinö Raition sävelruno Kuutamo Jupiterissa.

Tampere Filharmonian syksyn 2026 konsertit

  • Tampere Filharmonian orkesterikonsertit Tampere-talon Isossa salissa perjantaisin klo 19. Syksyn konsertit jatkuvat 18. joulukuuta 2026 saakka. 
     
  • Faunien iltapäivä -kamarimusiikkikonsertit Tampere-talon Pienessä salissa sunnuntai-iltapäivisin noin kerran kuussa. Tänä vuonna 30-merkkivuottaan juhlivat Faunit avaavat kamarimusiikkisyksyn sunnuntaina 20. syyskuuta klo 15. Muodonmuutoksia-nimisessä konsertissa kuullaan Esa-Pekka Salosen, Oskar Böhmen, Antonio Vivaldin ja Ethel Smythin musiikkia.
Tamperelaisyleisö voi tutustua Tampere Filharmonian seuraavaan ylikapellimestariin Kristian Salliseen jo ennen hänen kautensa alkua Sibelius 5 -konsertissa 11. syyskuuta 2026.
Teksti: Leena Mäki-Suominen
Kuvat: Tampere Filharmonia lavalla © Rami Marjamäki, Kristian Sallinen © Antti Rintala
Jaa sosiaalisessa mediassa