Tampereen kaupungin kokoelmateos Veneen tervaaja mukana Pekka Halosen kansainvälisellä näyttelykiertueella

Tampereen kaupungin kokoelmaan kuuluva Pekka Halosen maalaus Veneen tervaaja on ollut loppuvuodesta 2025 lähtien mukana taidemaalarin retrospektiivisissä näyttelyissä Ranskassa ja Alankomaissa. Alankomaissa Rijksmuseum Twenthe -taidemuseossa näyttely on auki vielä sunnuntaihin 16.8. asti. Sen jälkeen Ateneumin tuottama näyttely nähdään Tanskassa. Näyttely käsittää noin 100 Halosen luontosuhdetta ja maaseutuelämää kuvaavaa teosta.
Ihmiset tutkivat maalauksia sinisessä huoneessa.
Pekka Halosen näyttelyyn Pariisissa tutustui yli 192 000 katsojaa.

Pekka Halonen (1865–1933) tunnetaan ikonisista talvimaisemistaan, jossa valkeat hanget hohtavat ja puusto peittyy lumeen, runsaista juurespuutarhan kuvauksista sekä elämäntapakuvauksista. Veneen tervaaja (1908) on yksi monista Halosen aiheista, jonka taiteilija poimi kotipiiristään. Halosenniemen rannalla kallellaan olevaan venettä tervattiin kevätauringon hohtaessa ja jäiden lähtiessä. Maalauksen mallina pidetään taiteilijan vanhinta poikaa Yrjö Halosta (1896–1973), joka oli maalauksen valmistumisvuonna 12-vuotias.

Veneen tervaaja on poikkeuksellinen aihe Halosen tuotannossa, koska siitä on kaksi versiota. Maalauksen ensimmäinen versio lahjoitettiin Yhdysvaltojen presidentti Herbert Hooverille (1894–1964) hänen Suomen vierailullaan. Maalaus oli vuosikymmenien ajan esillä presidentin asunnossa hotelli Waldorf Astoriassa New Yorkissa. Presidentin kuoltua teos lahjoitettiin Herbert Hoover Presidential Library and Museum -museoon.

Aiheen toinen versio on tullut Tampereen kaupungin kokoelmaan Tor, Josefina ja Pentti Borgin testamenttilahjoituksena vuonna 1973. Maalaus palautuu näyttelykierroksen jälkeen Raatihuonelle, ja siihen voi tutustua Raatihuoneen talokierroksilla.  

Näyttelykiertue on osa Ateneumin Klassikot maailmalle -hanketta ja toteutettu Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella. Näyttelykiertue alkoi Pariisin Petit Palaisista, jossa se oli esillä 4.11.2025–22.2.2026. Näyttelyyn tutustui Pariisissa 192 777 kävijää, heidän joukossaan presidentit Emmanuel Macron ja Alexander Stubb. Myös Alankomaissa näyttely on saanut positiivisen vastaanoton. Kokonaisuus on seuraavaksi esillä 4.9.2026–10.1.2027 Ordrupgaard-taidemuseossa Charlottenlundissa, Tanskassa. 

Taidemuseon kokoelmayksikkö mahdollistaa näyttelylainat ulkomaille ja kotimaassa sekä kaupungin kokoelman taiteen esittämisen kaupungin yksiköissä ja palvelupisteissä.  

Teksti: Tiina Kuivalainen
Kuvat: Tiina Kuivalainen
Jaa sosiaalisessa mediassa