Kerro kokemuksesi leikkipaikoista ja vastaa kyselyyn
Asukkailta pyydetään näkemyksiä leikkipaikoista sekä leikkipaikkaohjelman 2021–2030 toteutumisesta. Kyselyllä selvitetään, miten ohjelman aikana tehdyt muutokset näkyvät arjessa ja millaisia kehittämistarpeita leikkipaikoissa nähdään tulevaisuudessa. Ohjelmakaudella leikkipaikkoja kunnostetaan, uusia leikkipaikkoja rakennetaan ja leikkipaikkaverkostoa kehitetään vastaamaan muuttuvan kaupungin tarpeita.
Leikkipaikkaohjelman valmistelun yhteydessä vuonna 2020 toteutettiin laaja asukaskysely, johon vastasi 615 aikuista ja lasta. Lisäksi osaan kysymyksistä saatiin vastauksia 4. ja 9.-luokkalaisten Vaikuta! -päiviltä liki 800 koululaiselta. Nyt kerätään kokemuksia siitä, miten ohjelman tavoitteet ovat toteutuneet tähän mennessä.
Vuonna 2021 Tampereella oli 219 leikkipaikkaa, ja tällä hetkellä niitä on 204. Ohjelman mukaan vuonna 2030 yleisiä leikkipaikkoja on 200. Leikkipaikkaverkostoa kehitetään siten, että se säilyy turvallisena, monipuolisena ja helposti saavutettavana eri puolilla kaupunkia. Tähän mennessä ohjelmakaudella on rakennettu kuusi uutta leikkipaikkaa. Lisäksi useita leikkipaikkoja on peruskorjattu ja leikkivälineitä uusittu eri puolilla kaupunkia.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään leikkipaikkaohjelman väliarvioinnissa sekä tulevien kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa. Kyselyyn voi vastata 30.8. saakka.