Tupakantumpille löytyy paikka aiempaa helpommin – tupakkaroskiksia noin 880
Tupakkaroskiksia on sijoitettu katu- ja puistoalueille, aukioille, joukkoliikennepysäkeille sekä muun muassa uimarantojen läheisyyteen. Astioiden sijoittelussa on pyritty huomioimaan paikat, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja joissa tumppiroskaa on havaittu.
Kaupungin yleisille alueille on lisätty viimeisen parin vuoden aikana noin 700 tupakantumpeille tarkoitettua roska- tai tuhka-astiaa. Lisäykset perustuvat EU:n kertakäyttömuovidirektiiviin eli SUP-direktiiviin, jonka tavoitteena on vähentää muoviroskan määrää ympäristössä.
Tupakantumpit kuormittavat ympäristöä
Tupakantumpit ovat yksi yleisimmistä ympäristöön päätyvistä roskista. Ne säilyvät luonnossa pitkään, ja niistä irtoaa ympäristöön mikromuovia sekä muita haitallisia aineita.
Tampereella tupakkaroskisten lisäämisellä pyritään vähentämään erityisesti katujen, puistojen, rantojen ja vesistöjen roskaantumista. Tupakantumppi kuuluu aina roskiin, ei maahan tai luontoon.
SUP-tuotteiden tuottajien on korvattava kunnille niiden siivoamisesta aiheutuvat todelliset kulut. Lisäksi kunnat saavat erilliskorvauksen tupakkaroskisinvestoinneista elinvoimakeskukselta, joka puolestaan laskuttaa ne tupakantuottajilta.
Tupakkaroskikset löytyvät kartalta
Kaupungin yleisillä alueilla sijaitsevat tupakkaroskikset löytyvät nyt myös Oskari-karttapalvelusta. Kartalta voi tarkistaa niiden sijainnit.
Astioiden määrää lisätään jatkossakin tarpeen mukaan, jotta niiden määrä vastaa asukasluvun kasvaessa direktiivin vaatimuksia.
***
Uutista muokattu 22.7.2026. klo 13.13: Kaupungin yleisille alueille on lisätty tupakantumpeille tarkoitettua roska- tai tuhka-astioita viimeisen parin vuoden aikana 700 kappaletta eikä 880 kappaletta.