Manserock-raitti herää henkiin videona – uusi dokumentti vie katsojan ilmiön juurille ja ainutlaatuisiin tarinoihin

Viime viikolla julkaistu videodokumentti Manserock-raitista kuljettaa katsojan läpi Tampereen rockmusiikin historian – Kalevan kellareista keskustan keikkalavoille. Aikalaiskertomukset ja nuoremman sukupolven näkemykset avaavat ilmiötä, joka jätti pysyvän jäljen suomalaiseen rockiin.

Kaupungista kasvoi rockin laboratorio

Dokumentti palaa aikaan, jolloin tamperelainen rock nousi 1970-luvulla koko Suomen tietoisuuteen. Ilmiön taustalla vaikuttivat ennakkoluuloton opiskelijayleisö, aktiivinen rocklehdistö, Epe’s Music Shop, osaavat keikkamyyjät ja konserttijärjestäjät sekä YLE TV2:n Iltatähti, joka toi musiikin laajempaan näkyvyyteen.

Levy-yhtiöistä Love Records ja myöhemmin Poko Rekords vahvistivat tamperelaisen rockin asemaa. Manserock-nimitys syntyi vuonna 1975 kahden suositun tamperelaisbändin yhteisestä kesäkiertueesta – mutta Manserock-ilmiö vakiintui käsitteeksi vasta myöhemmin.

Raitti täynnä musiikkia ja muistoja

Videodokumentti rakentuu konkreettiseksi kaupunkireitiksi Kalevasta keskustaan. Matkan varrella kuullaan keskeisten toimijoiden ja tekijöiden muistoja:
•    Sammonkadulla äänessä muun muassa Epe Helenius, Asko Alanen ja Atte Blom
•    Mikko Alatalo kertoo varhaisista luomistöistään Juice Leskisen kanssa opiskelija-asuntola Domuksella
•    Masi Luoma muistelee Sampolassa esitetyn Hair-musikaalin suurta vaikutusta nuoreen muusikkoon
•    Rumpali Kari Holm kertoo, mitä tapahtui, kun hän rikkoi äitinsä saunaämpärit
•    Kasevan perustajajäsen Nipa paljastaa “Stripteasetanssija”-laulun tapahtumapaikan Kalevassa ja tanssijattaren etunimen
•    Näyttelijä-laulaja Ilkka A. Jokinen tiskaa Juicen tiskit Tuomisen kivimuurissa
•    Kyttälässä toimineen Lindellin studion merkitys Manserockille avautuu

Reitti poikkeaa muun muassa 1970-luvun YO-talolle, jossa Manserockin ensimmäinen aalto alkoi muodostua, sekä I-klubille, jonka suojissa punk myöhemmin muutti tamperelaisten muusikoiden kurssia.

Sukupolvien välinen keskustelu

Dokumentti yhdistää aikalaisten muistoja ja nuoremman sukupolven tulkintoja. Se ei ainoastaan katso taaksepäin, vaan pohtii myös, mitä Manserock merkitsee nykyään. Kysymys jää elämään: onko kyse ajasta, asenteesta vai yhä kehittyvästä kulttuurisesta perinnöstä?

”Manserockraitti-videodokumentti on osa kokonaistaideteosta. Dokumentti tuo esiin uusia ja unohtuneita sisältöjä Manserockin historiasta 1970-luvulta. Siihen liittyvät musiikki, muistot ja reitti, jolla kulkija voi löytää uusia kokemuksia ajassa ja paikassa. Yhdistävänä tekijänä soi musiikki ja erityisesti suomalainen laululyriikka”, toteaa dokumentin vastaava tuottaja Heikki Mäenpää.

Omistettu
Jukka Törmän, Heikki Silvennoisen ja Pauli “Pate” Mustajärven muistolle sekä kaikille 1970-luvun Manserock-toimijoille.

Tekijät
•    Kuvaus ja leikkaus: Teemu Keskinen
•    Haastattelut: Heikki Mäenpää / Harjula Production Ltd.
•    Käsikirjoitus: Heikki Mäenpää / Harjula Production Ltd., VJ Salonen
•    Tuotanto: Heikki Mäenpää / Harjula Production Ltd., VJ Salonen, Ulla Majamaa, Teemu Keskinen
•    Vastaava tuottaja: Heikki Mäenpää / Harjula Production Ltd.
•    Kuvat: Vapriikin kuva-arkisto, Mika Kanerva, Timo Nummi, Mikko Alatalon, Heikki Mäenpään ja VJ Salosen kotiarkistot
•    Grafiikka: Noora Federley

Musiikki
Arkea ja Unelmia (säv., san., sov. Heikki Mäenpää, esittäjät Heikki Mäenpää & Digiveikot, Harjula Music 2026)

Kiitokset
Atte Blom, Asko Alanen, Epe Helenius, Tapio Korjus, Mikko Alatalo, Harri Rinne, Pena Penninkilampi, Kari Holm, Juuso Nordlund, Nils Jokela, Jouko Järvinen, Junne Rautiainen, Seppo Tammilehto, Jyrki Siukonen, Masi Luoma, Ilkka A. Jokinen, Matti Palmutie, Anton Äikäs, Kari Luomaharju, Toni Lähteenmäki, Vesa Kontiainen, Jouko Karppanen, Miku Puro, Harri Valoma, Kimmo Torkkeli, Jussi Lähde, Tommi Kekoni, Risto Lehtinen, Antti Immonen, Jussi-Heikki Mäenpää, Antti Pursiainen, Marianne Luoma, Tommi Sirviö, Kiti Saarinen, Juhani Koivisto, Suvi Harju, Saarni Säilynoja, Teemu Ahola, Annele Isomäki, Eeva Majalahti, Digiveikot, Coitus Int Revivalin ja Kasevan pojat

Lisätietoa tästä ja muista raiteista löytyy osoitteesta tampere.fi/kulttuuriraitit. Paperisia raittiesitteitä saa Kulttuuritalo Laikusta (Keskustori 4), ja raittivideoita voi katsoa Kulttuuri Tampere -YouTube-kanavalta.
 

Lisätietoja

Heikki Mäenpää
Puhelin:
050 564 4777
Teksti: Heikki Mäenpää
Kuvat: Tommi Sirviö
Jaa sosiaalisessa mediassa