Erkkilän silta avataan kaikelle liikenteelle 15.6.

Osana Tampereen henkilöratapiha -hanketta uudistettu Erkkilän silta avataan moottoriajoneuvoille maanantaina 15.6.2026. Kävelijät ja pyöräilijät ovat päässeet käyttämään siltaa jo toukokuun loppupuolelta.
Erkkilän silta on uudistettu osana Väyläviraston Tampereen henkilöratapiha -hanketta vuosina 2025–2026

Erkkilän siltaan liittyvät viimeistelytyöt ja katutyöt sekä alkukesän käynnissä olleet kaukolämpötyöt on saatu valmiiksi ja silta voidaan avata myös moottoriajoneuvoille. Silta on kaiken liikenteen käytössä maanantain 15.6. aikana.

–Juhannuskylän koulun pihan ennallistamistyöt valmistuvat koulujen alkuun mennessä, mutta muuten kaikki siltaan ja Erkkilänkatuun liittyvät työt ovat hankkeen puolesta valmiit, kertoo projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta.

Tiilenpunainen silta sopii kaupunkikuvaan

Kuluneen vuoden aikana vuonna 1983 valmistunut Erkkilän silta purettiin ja tilalle rakennettiin leveämpi ja monipuolisempaan käyttöön soveltuva silta. Silta uusittiin kokonaan, koska henkilöratapihalle tehtävät muutokset, Naistenlahden uuden vaunuhuoltoalueen rakentaminen sekä radan välityskyvyn parantaminen edellyttivät lisätilaa sillan rakenteisiin, korkeuteen ja tukirakenteisiin.

–Uusi silta on keskikohdaltaan lähes 1,5 metriä vanhaa siltaa korkeammalla ja se on rakenteeltaan hoikempi. Uutena tuli myös oma kaista pyöräilijöille, sanoo työmaapäällikkö Mikael Klasila Kreatelta.

Sillan väritys on vaihtunut turkoosinsinisestä tiilenpunaiseen. Kaupunkikuvaan hyvin istuva sävy näkyy kaidetolpissa ja -laseissa sekä polkupyöräkaistoissa. Kaidelaseina käytetään kuvioituja polykarbonaattilevyjä, jotka ovat tavallista lasia huomattavasti kestävämpiä.

Hankkeen liikennejärjestelyt pysyvät samoina

Tampereen henkilöratapiha -hankkeen osalta liikennejärjestelyt eivät enää juurikaan muutu. Itsenäisyydenkadun alikulku suljettiin kaikelta muulta liikenteeltä paitsi ratikalta kesäkuun alussa ja sulku pysyy voimassa hankkeen valmistumiseen asti. Erkkilän sillan avaaminen helpottaa osaltaan liikkumista kaupungin itä-länsi-suunnassa.

–Erkkilän sillan avaaminen moottoriajoneuvoliikenteelle parantaa simulaatioiden mukaan liikenteen sujuvuutta laajasti koko keskustan katuverkolla. Liikenne on jakaantunut tasaisesti sillan ollessa suljettu, joten tilanteen on ennakoitu helpottavan ainakin Tampellan Esplanadilla, Lapintiellä ja Sorin sillalla. Vaikka Itsenäisyydenkadun alikulku on keskeisemmällä sijainnilla, on sen liikennemäärät ennen hanketta olleet hyvin samassa suuruusluokassa Erkkilän sillan kanssa. Radan ylittävän liikenteen ei siis ainakaan ennusteiden mukaan pitäisi ruuhkautua nykyistä enempää, vaikka alikulku onkin suljettu, summaa liikennejärjestelmän suunnittelupäällikkö Ari Vandell Tampereen kaupungilta.

Lisätietoja

Jetro Matilainen
Projektipäällikkö, Väylävirasto
Puhelin:
0295343573
Teksti: Väylävirasto
Jaa sosiaalisessa mediassa