Yhdyskuntalautakunta hyväksyi osaltaan Iidesjärven länsiosan asemakaavan
Asemakaava-alueeseen kuuluva osa Iidesjärven vesialuetta ja osa rantavyöhykkeitä on osoitettu luonnonsuojelualueeksi. Varsinainen Iidesjärven luonnonsuojelualueen perustaminen tapahtuu oman lupaprosessinsa kautta. Noin kaksi kilometriä Tampereen keskustasta kaakkoon sijaitseva Iidesjärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja on merkittävä virkistysalue.
Kaavaratkaisussa ja Nekalanrannan yleissuunnitelmassa on pyritty sovittamaan luontoarvoihin jonkin verran toiminnallisia alueita. Nekalantien tuntumaan on esitetty luontoteemainen alueleikkipaikka, kuntoilupaikka, piknik- ja nuotiopaikka sekä tilaa pysäköinnille. Viljelypalsta-alueelle ja taimiston alueelle on tulossa vain vähäisiä muutoksia. Myös Nekalan entinen kaatopaikka jää pitkälti nykyiselleen. Nykyisen matonpesupaikan tuntumaan on suunniteltu tilaa uudelle lintutornille.
"Iidesjärven suunnittelun lähtökohtana on ollut luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja vahvistaminen. Palautteen perusteella luovuimme muun muassa koirapuistosta ja kaatopaikan kunnostuksesta, jotta alueen merkittäviä luontoarvoja voidaan turvata entistä paremmin”, kaupunkiympäristön palvelualueen apulaispormestari Ilkka Porttikivi kertoo.
”Samalla alueella tehdään ennallistamistoimia, lisätään niittyjä ja torjutaan vieraslajeja. Lopputuloksena luonnontilaisten alueiden määrä kasvaa ja Iidesjärven monimuotoisuus vahvistuu samalla, kun nykyisiä virkistyspalveluita kehitetään harkitusti", Porttikivi toteaa.
Asemakaavamääräykset tähtäävät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja luontoarvojen turvaamiseen. Iidesjärven etelärannalle asemakaavassa osoitettu pääkäyttötarkoitus velvoittaa vaalimaan luonnon monimuotoisuutta.
Suunnittelualueelle esitetyt muutokset on pyritty pitämään mahdollisimman vähäisinä. Nekalanrannaksi nimetyn Iidesjärven etelärannan kokonaispinta-ala on noin 20 hehtaaria. Sinne esitettyjen toiminnallisten alueiden pinta-ala kokonaisuudessaan on noin 1,5 hehtaaria.
Koirapuistosta ja kaatopaikan kunnostuksesta luovuttiin
Iidesjärven puisto -työnimellä valmisteltu asemakaavaehdotus oli nähtävillä 20.2. – 24.3.2026. Siitä saatiin 59 muistutusta ja kaksi viranomaislausuntoa. Nähtävillä olon ja palautteen käsittelyn aikana koirapuisto poistettiin suunnitelmista. Kaatopaikan kunnostuksesta luovutaan puustoon ja rantavyöhykkeeseen liittyvien luontoarvojen säilyttämiseksi. Kaavakarttaa tarkistettiin muutosten osalta.
Osallisten muistutuksissa oli paljon toiveita alueen säilyttämisestä mahdollisimman paljon nykyisellään. Koirapuiston poistamista suunnitelmista toivottiin monissa muistutuksissa.
Tarkentavien tutkimusten ja arvioinnin perusteella Nekalan entisestä kaatopaikasta ei aiheudu merkittävää terveysriskiä alueen nykyisessä käytössä. Kaatopaikka-alueen luontoarvojen säilyttäminen (mm. liito-oravat, viitasammakot, linnusto) todettiin tärkeämmäksi kuin kaatopaikasta aiheutuvat vähäiset haitat ympäristölle. Kaatopaikka-alueen puusto ja rantavyöhyke sekä niihin liittyvät luontoarvot voidaan säilyttää, koska mittavia maansiirtotöitä ei tarvita.
Alueella on tutkimuksien mukaan pilaantumaton pintamaa, ja kuormitus Iidesjärveen on nykyisin hyvin maltillista. Kaatopaikka-alueen vaikutuksia ympäristölle tarkkaillaan ympäristöviranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman mukaisesti ja raportoidaan viranomaisille vuosittain.
Kaatopaikka-alueella on todettu runsaasti vieraslajeja, joiden torjuntaa muun muassa maakerroksella peittäen suunnitellaan tarkemmin viheralueen toteutusvaiheen yhteydessä.
Asemakaavan yleismääräysten mukaisesti alueen suunnittelussa ja kunnossapidossa on huomioitava alueen merkitys lintujen tärkeänä pesintäalueena sekä muuton aikaisena ruokailu- ja levähdysalueena. Asemakaavassa on annettu yleismääräys myös lepakoiden huomioimisesta alueen valaistusta suunniteltaessa.
lidesjärveä kiertävän kevyen liikenteen pääreitti on sovitettu puiston sisällä nykyiseen käytäväverkostoon. Pääreitti yhdistää pääosan puiston toiminnoista ja osa-alueista toisiinsa.
Yleissuunnitelma tarkentaa kehittämistä
Lautakunta hyväksyi myös Nekalanrannaksi nimettyä Iidesjärven etelärantaa koskeva viheralueen yleissuunnitelman, jonka lähtökohtina ovat olleet alueen luontoarvojen säilyttäminen ja parantaminen sekä toiminnallisten alueiden kehittäminen. Yhtenä tärkeänä lähtökohtana on ollut säilyttää mahdollisimman paljon viheralueen nykytilaa.
Lautakunta haluaa, että vain leikkipaikka valaistaan. Valaistuksessa tulee huomioida lepakot siten, että valot sammutetaan klo 22–06. Lautakunta toivoo leikkipaikasta Suomen luonnonmukaisinta leikkipaikkaa, luonnonmukaisia ennallistamisen ratkaisuja sekä pyöräilyn kieltämistä rantareitillä.
Nekalanrannan viheralueen yleissuunnitelmaluonnos oli nähtävillä 20.2.-13.3.2025. Palautteiden pohjalta puistosuunnitelmaa on muutettu siten, että olemassa olevaa luontoa säilytetään enemmän ja uutta luonnontilaista aluetta kuten niittyjä muodostetaan enemmän. Lisäksi koirapuisto on poistettu kokonaan yleissuunnitelmasta, koska sen sijainti lähellä arvokasta lintualuetta voisi aiheuttaa häiriötä linnustolle.
Puustoa säilytetään metsätyyppisissä elinympäristöissä ja puustoisilla niityillä. Ylitiheää taimiston puustoa harvennetaan, jotta voidaan taata jäljelle jääville yksilöille enemmän kasvutilaa ja elinvuosia. Puistoon istutetaan uusia puita noin 300 kappaletta ja pensaita etenkin uusien rakennettavien toiminnallisten alueiden yhteyteen ja kaatopaikan alueelle.
Säilyvien ja avoimena pidettävien niittyjen lisäksi kunnostettaville alueille luodaan uusia erilaisia niittybiotooppeja. Hulevesien käsittely ja laadullinen hallinta puiston alueella perustuu luonnonmukaisiin menetelmiin.
Uusi alueleikkipaikka varikon alueelle
Uusia toimintoja on tulossa alueille, jotka ovat aiemmin olleet yhdyskuntateknisessä käytössä ja vaativat joka tapauksessa perusteellista kunnostamista. Näitä ovat puretun huoltorakennuksen alue ja kaupungin varikko, jonka toiminnot siirretään toisaalle. Huoltorakennuksen tilalle perustetaan uusi niitty. Varikkoalueelle esitetään sijoitettavaksi uusi luontoteemainen alueleikkipaikka, kuntoilualue ja huoltopiha sekä piknik- ja nuotiopaikka.
Puistossa säilytetään palstaviljelymahdollisuus. Matonpesupaikalle rakennetaan uusi lintutorni. Lintutorni suunnitellaan siten, että korkean tornin lisäksi rakennelmaan tulee matalampi esteetön lintulava. Toiminnallisten alueiden pinta-ala on noin 1,5 hehtaaria ja luonnontilaisten alueiden pinta-ala noin 16,1 hehtaaria.
Lintutorni sijoitetaan nykyisten mattojen kuivauspuomien paikalle, jotta se ei häiritse herkkää rantaviivaa. Mattojen pesupaikka säilytetään alueella, mutta se siirretään pohjoisemmaksi. Lintutornille ja matonpesulle tehdään yhteinen pysäköintialue.
Rantakäytävän ja järven välinen vyöhyke säilytetään luonnontilaisena. Selkeät käytävät vähentävät kulutusta käytävien ulkopuolisilla alueilla, jotka etenkin rantavyöhykkeellä ovat herkkiä ja luontoarvoiltaan runsaita. Rantaraitin rakennetummilla osuuksilla rantakäytävää kunnostetaan nykyiselle paikalle.
Luonnontilaisemmilla osuuksilla käytävä pidetään polkumaisena, mutta se perustetaan nykyistä paremmin. Raitin kosteimmille kohdille tehdään pitkospuumaiset puutasot, jotta rantakäytävää voidaan käyttää myös märkinä vuodenaikoina. Rannan nykyiset luonnon tarkkailupaikat kunnostetaan uusimalla kalusteet ja korjaamalla pinnat. Uusia oleskelupaikkoja ei perusteta rantaan.