Nuorisopalveluiden työntekijät jalkautuvat juhlijoiden pariin vappuaattona
Jalkautujat liikkuvat erityisesti Koskipuiston ja keskustan alueella.
– Eniten juhlijoita kerääntyy Koskenrantaan ja muualle keskustaan, joten myös nuorisopalvelut on läsnä näillä alueilla. Jalkautuessa juttelemme nuorten kanssa ja autamme tarvittaessa, kertoo vapun jalkautumisesta vastaava Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden koordinaattori Minna-Reetta Kokkaliari.
Kokkaliari muistuttaa, että nuorisopalvelut tarjoaa nuorille tekemistä myös vappuaattona. Tampereen kaupungin nuorisokeskuksista vappuaattona auki ovat Vuoreksen nuorisokeskus, Annalan nuorisokeskus, Lielahden Piilo, Hervannan Hehku ja Koskikeskuksen Kolo.
Vinkit juhlimaan lähtevien nuorten vanhemmille
- Pyri siihen, että tiedät, missä nuori on ja kenen seurassa.
- Sovi kotiintuloaika ja se, miten ja millä nuori pääsee kotiin.
- Keskustele etukäteen, millä tunnelmalla nuori lähtee ulos.
- Nuorelle kannattaa sanoa, että oli tilanne mikä tahansa, aina voi tulla kotiin.
- Älä salli alle 18-vuotiaan alkoholinkäyttöä.
- Varmista, että nuorella on puhelin päällä ja että siinä on tarpeeksi virtaa. Anna oma puhelinnumerosi nuorelle myös paperilla puhelimen katoamisen varalta.
- Pidä oma puhelin päällä ja ole ajokunnossa.