Nuoret suunnittelivat Hakametsä Sport Campuksen ulkoalueita kestävän liikkumisen näkökulmasta
Työpaja oli osa Tampereen kaupungin, Tredun, lukioiden ja Tampereen yliopiston Mobility Mindshift -projektia, jossa tavoitteena on innostaa nuoria liikkumaan kestävästi nyt ja tulevaisuudessa. Projekti on rahoitettu Euroopan Horisontti -puiteohjelmasta. Työpajaan osallistui yhteensä noin 40 opiskelijaa.
Hakametsä Sport Campuksen kokonaisuuteen kuuluu monitoimiareenaksi remontoitavan vanhan jäähallin lisäksi muun muassa moderni sisäpalloiluareena, liike- ja toimistotiloja alan oheistoiminnoille, asumista sekä viihtyisiä ulko- ja viheralueita. Nuoret käyttävät aluetta aktiivisesti harrastamiseen nyt ja tulevaisuudessa, minkä takia heidän näkemyksensä ovat arvokkaita alueen kehittämisessä.
Eri tavoin kulkevien henkilöiden tarpeet esillä
Päivä käynnistyi ulkona havainnointikävelyllä. Opiskelijat kiersivät pienryhmissä Hakametsän aluetta ja tarkastelivat, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita heidän kulkemillaan reiteillä ilmenee. Reittejä tutkittiin erityisesti kävelijöiden, pyöräilijöiden, skuuttaajien ja koiranulkoiluttajien näkökulmista. Opiskelijat tekivät oivaltavia havaintoja muun muassa reittien turvallisuudesta, selkeydestä, pyöräpysäköinnistä, valaistuksesta ja viihtyisyydestä sekä siitä, miten eri käyttäjien tarpeet näkyvät arjen liikkumisessa.
Selkeitä kulkureittejä, taidetta ja luonnonläheisyyttä
Kävelykierroksen jälkeen ideointi jatkui sisätiloissa. Ryhmät rakensivat legojen, muovailuvahan ja muiden materiaalien avulla kolmiulotteisia malleja siitä, miten heidän omaa reittiosuuttaan voisi kehittää. Rakennelmiin hahmoteltiin erilaisia ratkaisuja, jotka tukisivat kestävää ja sujuvaa liikkumista sekä tekisivät alueesta viihtyisämmän kaikille käyttäjille.
Suunnittelussa tuli huomioida eri käyttäjäryhmiä, kuten iäkkäitä, nuoria ja eri tavoin vammautuneita ihmisiä. Tehtävänä oli samalla suunnitella ratkaisut tukemaan kuvitteellisia skenaarioita 10 vuoden päässä, kuten kuumempia ja kuivempia kesiä, kylmempiä talvia tai ikääntyvää väestöä.
Ideoita syntyi muun muassa aurinkovoimalla toimivista valoista, eläinten jäljistä piristämään asfalttipintoja, puista tuomaan varjoa alueelle, kioskeista, leveämmistä kevyen liikenteen väylistä, graffititaiteesta sekä esteettömästä katsomosta skeittipuistoon. Useissa malleissa hyödynnettiin kasveja, värejä ja muotoja reittien hahmottamista ja viihtyisyyttä parantavina elementteinä.
Ideoita hyödynnetään konkreettisesti suunnittelussa
Työpajan päätteeksi ryhmät kokosivat rakentamansa mallit yhteen suurelle kartalle, jolta hahmottui koko kampusalue opiskelijoiden esittämien ideoiden kautta. Kartta ja opiskelijoiden rakennelmat dokumentoitiin, ja kuvia nuorten rakennelmista toivotaan näyttelyyn kaupungin tiloihin. Työpaja osoitti jälleen, että nuoret ovat kiinnostuneita osallistumaan kaupunkitilan kehittämiseen ja tuovat suunnitteluun tuoreita ja rohkeita näkökulmia.
Hakametsä Sport Campus -alueen kevään aikana lainvoimaiseksi odotettava asemakaava mahdollistaa hankkeen etenemisen kohti tarkempaa suunnittelua ja toteutusta. Seuraavaksi käynnistyy muun muassa alueen yleisten alueiden suunnittelu, johon osallistetaan esimerkiksi alueen tulevia käyttäjiä ja lähialueen asukkaita. Myös nuorten työpajoissa kerättyjä ideoita tullaan suunnittelun yhteydessä hyödyntämään ja mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan.