Hiekoitussepelin keruu käynnissä

Hiekoitussepeliä poistetaan nyt Tampereen väyliltä täydellä teholla säiden suosiessa puhdistustyötä. Tällä hetkellä sepeliä kerätään varsinkin keskustan ja asuinalueiden vilkkaasti liikennöidyiltä kaduilta ja pyöräilyn pääreiteiltä.

Kun puhdistukset etenevät pienemmille kaduille, kannattaa autoilijoiden seurata siirtokehotus- ja pysäköintirajoitusmerkkejä, jotta auto ei jää kadun varteen puhdistustyön ajaksi.

– Työt päästiin aloittamaan tehokkaasti kerralla säiden salliessa. Nyt on käytössä koko Infran ja aliurakoitsijoiden kapasiteetti, niin työkoneet kuin työntekijätkin. Kahden viikon sisällä pitäisi suurimpien ja vilkkaampien katujen sekä tärkeiden jalankulku- ja pyöräilyväylien olla putsattuna ja loputkin alueet pari viikkoa sen jälkeen. Töitä tehdään tällä hetkellä ympäri kaupunkia myös pienemmillä kaduilla, kertoo Tampereen Infra Oy:n kunnossapidon työpäällikkö Jussi Pesonen.

– Yöpakkaset ja lumisateet voivat hidastaa poisto-operaatiota.  Pakkasen sattuessa poistoaikaan emme pesuja tai muuta vettä vaativia työvaiheita voi suorittaa. Työssä pyrimme olemaan tehokkaita ja nopeita pölyhaittojen sekä toki kustannustenkin minimoimiseksi. Tavoitteisiin päästään hyvällä työnsuunnittelulla sekä osaavalla henkilökunnalla ja urakoitsijaverkostolla, sanoo Pesonen.

Kaupunki kerää katujen, pyöräteiden ja yleisten alueiden sepelit

Tampereen Infra Oy yhdessä urakoitsijoidensa kanssa korjaa sepelit katujen ajoradoilta, toreilta sekä kävely- ja pyöräteiltä. Harjauskoneita, pesu- ja harjausautoja sekä muita koneita kaduilla liikkuu kaikkiaan kymmeniä yksiköitä. Infran työntekijät puhdistavat käsityönä rappuset ja muut hankalat paikat sovituilta alueilta. Kerätyt sepelit viedään kiertotalousalueille tai maan vastaanottoalueille, joilla on lupa vastaanottaa hiekoitushiekkaa. Tampereen Infra Oy ja Tampereen kaupunki  selvittävät jatkuvasti sepelin uusiokäytön eri mahdollisuuksia.

Jalkakäytävien sepelin keruu kiinteistöjen vastuulla – sepeliä ei saa siirtää kadulle tai ojiin

Kiinteistön haltija eli yleensä huoltoyhtiö, talonmies tai talon omistaja vastaa kiinteistönsä piha-alueesta sekä viereisen jalkakäytävän puhdistamisesta. Infra puhdistaa ne jalkakäytävät, jotka rajautuvat yleisiin alueisiin kuten puistoihin ja kiinteistöihin, joilla on voimassaoleva sopimus puhdistuksesta Infran kanssa. Sepeliä ei saa pestä tai harjata ajoradoille tai ojiin.

Lehtipuhaltimen käyttö sepelin keruuseen kielletty

Lehtipuhaltimien käyttö on edelleen kiellettyä hiekoitushiekan siivoamiseen Terveydelle haitallisten hiukkasten leviämisen hillitsemiseksi. Hiekoitushiekka on poistettava märkänä, eli sitä on tarpeen mukaan myös kasteltava. Tampereen ilmanlaatua pääsee seuraamaan ilmanlaatu.fi-verkkosivuilta.

Huomaa pysäköintirajoitukset ja siirtokehotusmerkit ja vältä maksut

Autonomistajien kannattaa seurata katujen varsien talviaikaisia pysäköintirajoituksia sekä siirtokehotusmerkkejä. Pysäköintirajoitusten turvin katuja saadaan paremmin puhdistettua sepelistäkin, kun autot eivät ole parkissa kadun varressa. Pysäköintirajoituksen rikkomisesta voi saada pysäköintivirhemaksun ja siirtokehotuksen huomiotta jättämisestä 160 euron autonsiirtomaksun. Siirtokehotusmerkkien ilmoittamista katujen puhdistusajoista voi tilata muistutusviestin omaan puhelimeensa tai tarkistaa ajat verkosta kartalta. (linkki alempana)

Hiekoitussepelin poiston etenemistä voi seurata karttanäkymässä

Hiekoitussepelin poiston etenemistä voi seurata alla karttanäkymässä. Vihreällä merkityillä kaduilla työ on pääosin valmis. Keltaisella merkityillä kaduilla työt ovat käynnissä. Punaisella merkityillä kaduilla töitä ei ole vielä aloitettu. Karttaa voi suurentaa. Kartan päivittämisessä voi esiintyä pientä viivettä, sillä kartta päivittyy öisin ja muutokset tulevat näkyviin seuraavana päivänä. (linkki karttanäkymään alempana)

Talvikunnossapitokysely 2025-2026

Kulunut talvikausi muistetaan pitkästä pakkasjaksosta, mutta ajoittain talvi toi mukanaan myös liukkautta – lumimäärä jäi tavanomaista merkittävästi vähäisemmäksi. Millaisen arvosanan annat talvikunnossapidosta tänä talvena?

Talvikunnossapito on yksi näkyvimmistä kunnallisten palvelujen kokonaisuuksista, ja sen onnistuminen vaikuttaa jokaisen tamperelaisen arkeen. Talvikunnossapitoa kehitetään jatkuvasti palautteiden avulla, jotta talvinen liikkuminen olisi tulevaisuudessa entistä turvallisempaa ja sujuvampaa. Vastaa kyselyyn 19.4.2026 mennessä.

Lisätietoja

Jussi Pesonen
Tampereen Infra Oy Työpäällikkö
Puhelin:
040 676 3329
Petri Kujala
Tampereen Infra Oy Rakennuttajapäällikkö
Puhelin:
0500 628 295
Lassi Jokinen
Tampereen kaupunki Kunnossapitoinsinööri
Puhelin:
040 131 9079
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa