Anna palautetta talvikunnossapidon onnistumisesta Tampereella

Kulunut talvikausi toi mukanaan lunta ja liukkautta. Millaisen arvosanan annat talvikunnossapidosta tänä talvena? Vastaa kyselyyn 19.4.2026 mennessä.

Miten katujen, pyöräteiden ja jalkakäytävien auraus ja hiekoitus hoidettiin tänä talvena? Entä pysyivätkö oman asuinalueesi kadut turvallisina liikkua? Keväällä tehtävä sepelinkeruu on myös tärkeä osa talvikunnossapitoa, ja sen toteutuminen kiinnostaa myös palautteissa. Vuosittaisessa talvikunnossapitokyselyssä voi antaa arvion omien alueiden talvihoidosta ja kertoa konkreettisista havainnoista.

– Toivomme mahdollisimman monen tamperelaisen näkemyksiä. Saamme palautteiden avulla arvokasta tietoa siitä, miten toimenpiteet vastaavat arjen tarpeisiin varsinkin vaihtelevissa sääolosuhteissa, kertoo kunnossapitoinsinööri Lassi Jokinen Tampereen kaupungilta.

Näin voit antaa palautetta

Anna arvosana 0–5 väylien laatutasosta ja toimenpideajoista eli siitä, kuinka nopeasti kadut saadaan kuljettavaan kuntoon. Kyselyssä voi antaa myös vapaamuotoista palautetta ja kertoa, missä asioissa on eniten kehitettävää. Palautetta kerätään alueittain, jolloin saamme arvioitua onnistumisen tasoa eri puolin kaupunkia.

Kysely on avoinna myös englanniksi. Kyselyn lopussa voi osallistua lahjakorttien arvontaan erillisellä arvontalomakkeella.

Talvikunnossapitoa kehitetään palautteiden avulla

Talvikunnossapito on yksi näkyvimmistä kunnallisten palvelujen kokonaisuuksista, ja sen onnistuminen vaikuttaa jokaisen tamperelaisen arkeen. Talvikunnossapitoa kehitetään jatkuvasti palautteiden avulla, jotta talvinen liikkuminen olisi tulevaisuudessa entistä turvallisempaa ja sujuvampaa.

Keväällä 2025 järjestetyn talvikunnossapitokyselyn tulosten mukaan kaupunkilaisten tyytyväisyys oli kasvanut, etenkin pääkatujen talvihoidon laatutason osalta. Vastauksia saatiin yhteensä 825.

– Viime vuoden vastausten perusteella olemme panostaneet erityisesti aurauksen laatuun ja liukkaudentorjunnan oikea-aikaiseen toteutukseen. Haluamme jatkaa samaa kehitystyötä ja siihen tarvitsemme asukkaiden kertomaa tietoa, toteavat rakennuttajapäällikkö Petri Kujala ja työpäällikkö Jussi Pesonen Tampereen Infralta.

Lisätietoja

Petri Kujala
Tampereen Infra Oy Rakennuttajapäällikkö
Puhelin:
0500 628 295
Jussi Pesonen
Tampereen Infra Oy Työpäällikkö
Puhelin:
040 676 3329
Lassi Jokinen
Tampereen kaupunki (tavoitettavissa 23.3. alkaen) Kunnossapitoinsinööri
Puhelin:
040 131 9079
Teksti: Emilia Narmio
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa