Työnantajia tuetaan nuorten työllistämisessä Kesätyösetelillä: Tampere kaksinkertaistaa jaossa olevien setelien määrän

Kesätyösetelin haku avautuu huhtikuun alussa. Tampereen kaupunki tukee nuorten kesätyöllistymistä kaksinkertaistamalla Kesätyösetelien määrän viime vuoteen verrattuna. Tarjolla on 1500 Kesätyöseteliä. Kesätyöseteli on työnantajalle maksettava 320 euron arvoinen rahallinen tuki alle 18 vuotiaiden kesätyöntekijöiden palkkaamiseen.
Henkilö esittelee kädessään olevia Kesätyöseteleitä talvisen Tammerkosken rannassa.
Kesätyöseteleitä on tarjolla 1500 kappaletta.

Työnantajat voivat hakea Kesätyöseteliä 1.4.–31.7. Seteli on tarkoitettu vuosina 2008–2011 syntyneille tamperelaisille nuorille. Kesätyösetelillä palkattavan nuoren tulee olla alle 18-vuotias koko kesätyösuhteen ajan.

– Tampere panostaa nuorten hyvinvointiin ja osaamiseen. Kesätyösetelit ovat konkreettinen tapa varmistaa, että työelämäpolut avautuvat yhä useammalle nuorelle. Haluamme, että jokaisella tamperelaisella nuorella on mahdollisuus saada ensimmäisiä työkokemuksia, kertoo pormestari Ilmari Nurminen.

– Suurin osa työpaikoista löytyy nuoren oman aktiivisuuden kautta, mutta seteli koetaan konkreettiseksi eduksi työnhaussa. Moni työnantaja on käyttänyt seteliä useana kesänä peräkkäin, mikä viittaa toimivaan malliin, kertoo Tampereen työllisyys- ja kasvujohtaja Regina Saari.

Sekä nuori että työnantaja hyötyvät Kesätyösetelistä

Kesätyösetelin hakeminen on helppoa. Nuori ja työnantaja täyttävät yhdessä kaupungin verkkosivuilla hakemuksen ennen kesätyön alkamista. Nuorelle voidaan myöntää yksi seteli kesää kohden. Kesän aikana työnantajalla on mahdollisuus palkata Kesätyösetelillä 10 nuorta.

Kun nuoren kesätyö on päättynyt, työnantaja hakee Kesätyöseteli-korvausta verkkolomakkeella. Maksatushaku on avoinna 1.6.–20.9.2026. Hakemukseen liitetään palkkatodistus sekä allekirjoitettu työtodistus.

Lisäksi on jaossa Kesäyrittäjyysseteleitä vuosina 2005–2011 syntyneille tamperelaisille nuorille, jotka haluavat työllistää itsensä oman yritystoiminnan kautta.

Lisätietoja

Regina Saari
Työllisyys- ja kasvujohtaja
Puhelin:
050 346 9603
Teksti: Nea Rautalin
Kuvat: Nea Rautalin
Jaa sosiaalisessa mediassa