Tampere Biennalen ohjelma julki – festivaalin teemana juuret

Suomalaisen modernin taidemusiikin festivaali Tampere Biennale juhlii 40-vuotista taivaltaan 15.–19. huhtikuuta 2026. Juhlavuoden teema Juuret nostaa esiin Suomessa asuvien säveltäjien ääniä, nykymusiikin monimuotoisuutta ja taiteen kykyä peilata maailman menoa. Festivaalin yli 30 kantaesitystä sisältävä ohjelma on nyt julkaistu.

Vuonna 1986 säveltäjä Usko Meriläisen ideoima Tampere Biennale tunnetaan tyylillisesti avarakatseisena kotimaisten säveltäjien juhlana. Festivaali antaa elintilaa taiteidenvälisille lähestymistavoille ja rohkeille kokeiluille sekä saa yleisön ja taidemusiikin kohtaamaan toisensa uudenlaisissa ympäristöissä.

Juhlavuoden ohjelmassa kuullaan yli 30 kantaesitystä, mikä on festivaalin kaikkien aikojen ennätys. Monimuotoisuus nähdään festivaalilla koko nykymusiikkikentän vahvuutena.

– Nykymusiikki on musiikkia maailmasta, jossa elämme. Tampere Biennale tuo yhteen eri sukupolvien, kulttuurien ja taiteenalojen tekijöitä – juuria, ituja ja versoja – ja kutsuu yleisön kohtaamaan sen, mitä on ollut, mitä on ja mitä voi vielä tulla, toteaa festivaalin taiteellinen johtaja Minna Leinonen.

Ohjelma rakentuu rajoja ylittävästä yhteistyöstä. Kansanmuusikko Maija Kauhanen ja uuteen taidemusiikkiin erikoistunut saksofonikvartetti Saxtronauts esiintyvät yhdessä ensi kertaa. Festivaalilla päästään niin ikään todistamaan saamelaismuusikko Ánnámáretin ja nykymusiikkiyhtye Uusinta Ensemblen ensikohtaamista.

Taiteidenvälisissä kokonaisuuksissa Aleksi Barrièren ohjaama Secret Flowers -nykymusiikkiteatteri-ilta rakentuu klassisen japanilaisen nō-teatterin ympärille. Sara Hildénin taidemuseossa jo edellisellä festivaalilla ihastuttanut, sanataidetta ja nykymusiikkia yhdistävä kävelykonsertti saa jatkoa näyttelijä Ella Mettäsen ja huilisti Malla Vivolinin esityksestä Muuttolintuja, jota kehystää museossa esillä oleva Pentti Kaskipuron taidegrafiikka. Nekalabissa koettava Tea/Time & Love on moniaistinen teatterielämys, jossa nykymusiikki, japanilainen ja kiinalainen varhaismusiikki sekä teen maku kohtaavat.

Erilaiset taiteenlajit kohtaavat myös Minna Leinosen kehittämässä äänikävelykonseptissa, jossa liikutaan uniikissa Pyynikin luonnonsuojelualueen miljöössä. Säveltäjä Pietari Kaasisen musiikkiin ja kirjailija Anni Kytömäen tekstiin pohjautuva Taikatie polveilee Pyynikinharjun aikakerrostumissa pohtien ihmisen paikkaa luonnossa ja historiassa. Omalla mobiililaitteella kuunneltavan tarinan kertojaäänenä toimii Hannu-Pekka Björkman

Taidekasvatus on näkyvä osa Tampere Biennalea tänäkin vuonna. Taikatien kokevat festivaaliyleisön lisäksi noin tuhat tamperelaista koululaista osana Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelmaa. Pyynikintien koulutalon välituntikellot ja Frenckellin kellot soittavat Jonne Valtosen säveltämää musiikkia. Ennakkotapahtumassa 8.4. kuullaan kolmen paikallisen musiikkioppilaitoksen ja Tampering Ensemblen lukuvuoden mittaisen yhteistyön tuloksia.

Yhteensä festivaaliohjelma koostuu 15 konsertista, Taikatien esityksistä, Suomen Säveltäjien seminaarista, kansainvälisen säveltäjävieraan Agata Zubelin mestarikurssista ja yleisöluennosta sekä näyttelyistä ja kaupunkitaiteesta.
 

Lisätietoja

Katariina Pasuri
Puhelin:
040 800 4361
Teksti: Katariina Pasuri
Jaa sosiaalisessa mediassa