Masseista mahiksia -toimintarahaa jaetaan vuosittain lasten ja nuorten yhteisöllisille ideoille tapahtumapäivässä, joka koostuu messuista ja gaalasta. Messuilla hakijaryhmät esittelivät ideoitaan, ja pöytien takaa löytyi hakijoita alakouluikäisistä nuoriin aikuisiin. Messuilla kiersi lapsista ja nuorista koostuva raati sekä päivään osallistuvia kouluryhmiä. Toimintarahaa haettiin erilaisiin tapahtumiin ja projekteihin, niin kouluihin kuin vapaa-ajallekin. Ideoiden joukossa oli muun muassa ysigaaloja, lukufestarit, liikuntaturnauksia sekä erilaisia tapahtumia kauhutatalosta karaokeen ja kaupunkisuunnistukseen. Toimintarahan tärkein kriteeri on, että sillä tuetaan ideoita, joita lapset ja nuoret itse ideoivat sekä toteuttavat.
Päivä huipentui gaalaan, jossa julkaistiin toimintarahan saajat. Päätösehdotukset toimintarahan jaosta teki lapsista ja nuorista koostuva raati, joka huomioi päätöksissään omat arvionsa sekä koululuokkien äänestykset. Rahaa myönnettiin 50 hakijaryhmälle 100–1000 euroa ryhmää kohden.
Tampereen kaupungin liikunnan ja nuorison sekä perusopetuksen palveluryhmien Masseista mahiksia -toimintarahalla halutaan tukea lasten ja nuorten itse ideoimaa tamperelaisille lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa.
Massipäivän jälkeen 2.2.2026 aukeaa toimintarahan jatkuva haku. Silloin on haettavissa toimintarahaa vapaa-ajalla tapahtuviin projekteihin. Toimintarahasta on varattu oma osuus liikuntaa edistäville projekteille.