Tampereelle yhtenäinen visio koulutuksen tavoitteista

Tampereen kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 19. tammikuuta 2026 kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen polku 2025–2035 -kokonaisuutta. Sen tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omana itsenään, saavuttaa potentiaalinsa ja osallistua yhteisöön.

Kyseessä on ensimmäistä kertaa laadittu asiakirja, joka kokoaa yhteen kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen tavoitteet varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja edelleen korkeakoulutukseen. Työn valmistelussa ovat olleet mukana kasvatus- ja opetuslautakunta sekä elinvoima- ja osaamislautakunta, ja prosessiin on osallistettu laajasti kaupunkilaisia, huoltajia, henkilöstöä, lasten parlamenttia, nuorisovaltuustoa ja vammaisneuvostoa.

- Kasvatus, opetus ja koulutus muodostavat kaupungin suurimman palvelukokonaisuuden. Siksi on tärkeää, että meillä on nyt ensimmäistä kertaa yhtenäinen visio ja selkeät askelmerkit tulevaan. Kyse ei ole niinkään resursseista, vaan pitkän aikavälin, valtuustokauden ylittävästä suunnitelmasta, sanoo sivistyspalveluista vastaava johtaja Lauri Savisaari.

- Asiakirja luo perustan pitkäjänteiselle kehittämiselle, jonka vaikutukset näkyvät tamperelaisten arjessa varhaiskasvatuksesta työelämään asti. Se on meille työkalu, joka antaa suunnan tekemiselle, elinvoiman palvelualueen johtaja Pekka Salmi jatkaa.

Lasten ja nuorten yhdenvertaiset mahdollisuudet ja oppimisen ilo keskiössä

Polku tähtää siihen, että Tampere erottuu Suomen johtavana koulutuskaupunkina, jossa jokainen oppija kohdataan yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Visio vuodelle 2035 on kaupunki, joka tarjoaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kasvaa omana itsenään, saavuttaa potentiaalinsa ja osallistua yhteisöön merkityksellisellä tavalla.

Ohjelman painopisteet korostavat turvallista ja välittävää oppimisympäristöä, mielenterveyden tukitoimia ja kiusaamisen ehkäisyä. Lukutaito ja monikielisyys kehittyvät läpi koulutuspolun, ja vieraskielisten lasten suomen kielen oppimista tuetaan varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Digitaalisuutta ja tekoälyä hyödynnetään yksilöllisen ohjauksen tukena, mutta samalla pidetään kiinni kiireettömistä kohtaamisista ja oppijan perustaitojen vahvistamisesta.

- Kyse on kokonaisvaltaisesta suunnitelmasta, joka painottuu koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurin muutokseen ja myös uudenlaiseen pohdintaan kohdentaa resursseja. Kaiken keskiössä ovat oppijat, eli lapset ja nuoret sekä heidän tulevaisuuden tieto- ja taitotarpeensa, sivistyspalvelujen apulaispormestari Anne-Mari Jussila kertoo.

Koulutus on investointi tulevaisuuteen, josta hyötyy koko kaupunki

Työtä ohjaavat seuraavien vuosien ajan toimenpiteet, jotka on jaettu kuuteen kokonaisuuteen: oppimisen ilo ja osallisuus, joustavat ja yksilölliset oppimispolut, turvallinen koulu, tuki ja siirtymät, yhteistyö ja rakenteet sekä työelämävalmiudet ja osaaminen.

- Näemme koulutuksen investointina tulevaisuuteen, joka vahvistaa kaupungin elinvoimaa, vetovoimaa, osallisuutta ja kestävää kehitystä. Kokonaisuuden toimenpiteiden avulla varmistetaan, että Tampereella koulutus on saavutettavaa, motivoivaa ja vastaa tulevaisuuden osaamistarpeisiin, elinvoiman apulaispormestari Jaakko Mustakallio perustelee.

Elinvoima- ja osaamislautakunta hyväksyi kasvatuksen, oppimisen ja koulutuksen polku -asiakirjan kokouksessaan 19.11.2025 ja kasvatus- ja opetuslautakunta 9.12.2025. Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen ohjelma etenee valtuustolle tiedoksi.

Lisätietoja

Lauri Savisaari
Johtaja
Puhelin:
040 801 6081
Pekka Salmi
Johtaja
Puhelin:
050 565 8898
Anne-Mari Jussila
Apulaispormestari
Puhelin:
044 288 2123
Jaakko Mustakallio
Apulaispormestari
Puhelin:
045 652 0589
Teksti: Aino Penttilä
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa