Lielahden hypermarketin laajennukselle kaksi asemakaavan luonnosvaihtoehtoa nähtävillä 

Lielahdessa osoitteissa Turvesuonkatu 2 ja Antti Possin kuja 1 sijaitsevan hypermarketin rakennusoikeutta on tarkoitus lisätä, ja asemakaavan muutoksesta on valmistunut kaksi luonnosvaihtoehtoa. Luonnokset, valmisteluaineisto sekä tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä vuodenvaihteen yli 4.12.2025 - 8.1.2026.
Asemakaava numero 8914 alue rajattuna kartalle.

Suunnittelualueella sijaitsee vuonna 2011 valmistunut vähittäiskaupan suuryksikkö (Prisma). Yksikerroksisen ja tasakattoisen hypermarketin julkisivumateriaalina on käytetty pääosin vaaleaa teräslevyä, valkobetonia, keraamista laattaa ja julkisivulasia. Itäosassa rakennusta on yhdyskäytävä Kauppakeskus Likeen. Kaavamuutoksen hakijat ovat Pirkanmaan Osuuskauppa ja Lielahtikeskus.

Alue sijaitsee noin kuusi kilometriä luoteeseen Tampereen kaupungin keskustasta. Ylöjärven kaupungin keskusta sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Lielahdesta luoteeseen. Suunnittelualue on marketin tontti, osa Liken tonttia ja lisäksi kaupungin omistamaa katualuetta. 

Kauppakeskuksen laajentaminen

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa kauppakeskuskokonaisuuden laajentaminen Lielahdenkadun varren pysäköintialueelle ja kaupan rakennusoikeuden kasvattaminen. 

Kerrosala on 17 150 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeus kasvaa nykyisestä noin 9000 kerrosneliömetriä, jolloin kokonaiskerrosalaksi tulee 26 000 kerrosneliömetriä. Lisärakentamisen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota viherrakentamiseen, hulevesien viivytykseen ja kaupunkikuvaan. 

Suunnitellun raitiotien vaatimat tilavaraukset otetaan huomioon katualueiden osalla ja varmistetaan liikenteen toimivuus eri liikennemuodoilla. Pysäköintipaikkamäärän osalta on huomioitu tarve ja olemassa oleva tilanne. Hankkeessa on laadittu liikenneselvitys ja toimivuustarkastelut suunnitellulle pysäköintipaikkamäärälle. 

Asemakaavamuutosta laadittaessa on kiinnitetty huomiota viherrakentamiseen, hulevesien viivytykseen ja kaupunkikuvaan sekä julkisivuihin.

Kaavaluonnosvaihtoehtojen erot

Asemakaavan valmisteluvaiheessa on laadittu kaksi kaavaluonnosvaihtoehtoa. Molemmissa vaihtoehdoissa rakennusoikeus kasvaa saman verran ja hypermarketin laajennus on toteutettavissa molemmilla liittymäratkaisuilla. 
Ratkaisut eroavat siten, että toinen mahdollistaa maanalaisen kiertoliittymän. Kumpaankaan ratkaisuun asemakaavamuutos ei pakota.

Maanalainen kiertoliittymä tarjoaa uuden sujuvan ajoyhteyden suoraan pysäköintilaitokseen ja parantaa liikenteen sujuvuutta erityisesti asemakaava-alueen näkökulmasta. Se vaatii enemmän tilaa ja aiheuttaa suurempia työnaikaisia liikennejärjestelyjä.  Maanalainen kiertoliittymä on liikenneverkollisesti parempi ratkaisu ja siksi siihen myös asemakaavamuutoksessa varaudutaan. 

Tasovaihtoehto perustuu nykyisiin kaistajärjestelyihin, mutta sisältää joitakin parannuksia kuten pidempiä kääntymiskaistoja. Tämä vaihtoehto säilyttää katuvihreää paremmin ja aiheuttaa vähemmän työnaikaisia häiriöitä, mutta sen liikenteellinen välityskyky on rajallinen erityisesti raitiotien toteutuessa.

Kaupunkirakenne tiivistyy 

Tontti rakentuu keskustamaisen tehokkaasti ja pysäköinti alueella on pääosin rakenteellista.Kaavan toteutuminen edistää kaupunkirakenteen tiivistämistä ja tukee alueen muutoskehitystä palveluiden sekä työpaikkojen sekoittuneeksi alueeksi yleiskaavan tavoitteiden mukaisesti.  

Elinvoimaisuuden kehittämistä koskevat tavoitteet toteutuvat kaavan myötä. Vaikutukset alueen yritystoimintaan ja kaupan toimijoihin alueella laajemmin ovat suotuisat, sillä lisääntyvät asiakasmäärät tuovat asiakasvirtaa myös muille alueen yrityksille ja toimijoille.

Asemakaavan valmisteluaineisto pohjautuu tehtyihin selvityksiin, saatuun OAS-vaiheen (osallistumis- ja arviointisuunnitelma) palautteeseen ja viitesuunnitelmaan. Asemakaavoituksen tueksi tehtiin selvitys huoltopihan melusta, pihasuunnitelma ja viherkerroinlaskelma, hulevesiselvitys sekä liikenneselvitys. 

Lisätietoja

Anne Karlsson
Valmistelijat Kaavoitusarkkitehti
Puhelin:
044 481 1660
Ronja Laatu
Toimistoarkkitehti
Puhelin:
041 731 1060
Pekka Stenman
Liikenneasiat: Vastaava liikenneinsinööri
Puhelin:
040 163 7226
Ville Jylhä
Pirkanmaan Osuuskauppa POK Toimialajohtaja
Puhelin:
0107670079
Teksti: Anna-Leea Wecksten
Jaa sosiaalisessa mediassa