Kaupunki on saavuttamassa yhteistoimintaneuvotteluille asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Tampereen kaupunki on saavuttamassa yhteistoimintaneuvotteluille asetetut tavoitteet. Vuositason säästötavoitteeksi asetettu 10 miljoonaa euroa saavutetaan siten, että säästövaikutus vuonna 2026 on 6,6 miljoonaa euroa. Tavoiteltu vaikutus toteutuu täysimääräisesti vuonna 2027.

Kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä lokakuussa ilmoitettiin 122 tehtävän lakkaamisesta ja mahdollisesta irtisanomisesta. Tehostamistoimenpiteiden toimeenpano käynnistyi 11.11.2025 kaupunginvaltuuston hyväksyttyä talousarvion. Toimeenpanovaiheessa on pystytty vähentämään irtisanottavien määrää. Osa tehtävistä lakkaa eläköitymisten tai työntekijän oman irtisanoutumisen johdosta. Tämä on vähentänyt irtisanomistarvetta 98 tehtävään. 

– Kukaanhan ei lähtökohtaisesti halua olla tilanteessa, jossa joudutaan järjestämään irtisanomisiin johtavia YT-neuvotteluja, ja tehtävä on ollut itselleni henkilökohtaisella tasolla vaikea. Olen halunnut asettaa neuvottelujen reunaehdoksi sen, että vaikutukset kaupunkilaisten arkeen olisivat mahdollisimman pieniä. Minulle on tärkeä, että hallintoa tehostetaan, kertoo pormestari Ilmari Nurminen.
– Tässä vaiheessa voitaneen todeta, että tehostamistoimenpiteiden painotus kohdistuu erityisesti johtajiin, päälliköihin, asiantuntijoihin ja muihin hallinnon tehtäviin. Esimerkiksi johtaja- ja päällikkötason tehtäviä lakkaa 38. 

Toimeenpanovaiheessa on selvitetty myös mahdollisuuksia välttää irtisanominen tarjoamalla muuta työtä kaupungin tällä hetkellä avoinna olevista työtehtävistä. Tällaisia kaupungin toiminnan ja palveluiden järjestämisen kannalta välttämättömiä työtehtäviä on pystytty tarjoamaan lähes puolelle irtisanomisuhan alla olevista. Henkilökohtaiset keskustelut muuhun tehtävään siirtymisestä ovat loppusuoralla. Irtisanomisten lopullinen määrä tarkentuu joulukuun alkupuolella kun viimeisetkin vastaukset muun työn vastaanottamisesta on saatu.

Tehostamistoimenpiteiden painotus kohdistuu erityisesti johtajiin, päälliköihin, asiantuntijoihin ja muihin hallinnon tehtäviin, johtaja- ja päällikkötason tehtäviä lakkaa 38. Hallinnon tehtävien lisäksi muutokset kohdistuvat laajasti koulujen iltakäytön valvontaan. Tässä muutoksessa on kyse toiminnan uudelleenorganisoinnista ja tehtävien lakkaamisesta nykyisenkaltaisina.

– Talouden merkittävä alijäämä on edellyttänyt vaikeita ja laajasti kaupungin henkilöstöön kohdistuvia päätöksiä. Irtisanomisten määrää on kuitenkin onnistuttu vähentämään, silti talouden haasteisiin vastaten. Henkilöstö on joutunut tässä tilanteessa kokemaan pitkään epävarmuutta oman työn jatkumisesta. Kaupunki keskittyy nyt tehostamistoimien ja uudelleenjärjestelyjen loppuunsaattamiseen ja henkilöstön tukemiseen muutoksessa, kertoo konsernijohtaja Juha Yli-Rajala. 

Johtamisrakenteeseen on tulossa muutoksia kaikilla palvelualueilla ja konsernihallinnossa

Tampereen kaupungin organisaatio koostuu sivistyspalvelujen, elinvoiman sekä kaupunkiympäristön palvelualueista ja konsernihallinnosta. Tehostamistoimenpiteistä aiheutuu muutoksia johtamisrakenteeseen ja organisoitumiseen koko kaupunkiorganisaatiossa. Organisaatiorakenteen muutokset tulevat voimaan pääosin 1.1.2026. 

Konsernihallinnossa kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän toimintaa uudistetaan siten, että ryhmä keskittyy nykyistä selkeämmin kaupungin vetovoiman vahvistamiseen. Ryhmän nimi muuttuu vetovoima ja edunvalvonta -ryhmäksi ja viestintäyksikkö siirtyy tähän ryhmään.  Hallinto- ja tukipalvelut- yksikkö lakkautetaan ja yksikön tehtäviä organisoidaan uudelleen. Myös digitalisaatio- ja tietohallintoryhmässä sekä lakiasiainyksikössä tehostetaan toimintaa ja uudistetaan toimintamalleja. 

Elinvoiman palvelualueelle perustetaan uusi elinkeino- ja innovaatiopolitiikka -palveluryhmä, johon siirtyy työllisyys- ja kasvupalvelut -palveluryhmästä elinkeinopalvelut sekä konsernihallinnosta strateginen elinkeinopolitiikka -yksikkö. Elinvoiman palvelualueen ammatillisen koulutuksen johtamis- ja organisaatiorakenteita sekä lukiokoulutuksen hallintoa ja hallintotehtäviä uudelleenorganisoidaan. 

Sivistyspalveluissa perusopetuksen ja kulttuurin palveluryhmien johtamisrakenteita uudelleenorganisoidaan ja museoiden johtamisrakennetta tiivistetään. 

Kaupunkiympäristön palvelualueella johtamisrakennetta tiivistetään kestävän kaupungin palveluryhmässä.   Strateginen hankekehitys -yksikkö siirtyy konsernihallinnosta kaupunkiympäristön palvelualueelle ja muodostaa erillisen palveluryhmän, jonka vastuulla on mm. Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma ja Hiedanrannan kehitysohjelma.

Lisätietoja

Ilmari Nurminen
Pormestari
Puhelin:
040 701 9805 / viestintäpäällikkö Aleksi Murtojärvi, [email protected]
Juha Yli-Rajala
Konsernijohtaja
Puhelin:
040 743 6356
Niina Pietikäinen
Henkilöstöjohtaja
Puhelin:
040 707 9147
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa