Hervannassa järjestettävä yhteisöruokailu osoittaa yhteistyön voiman
Yhteisöruokailut Hervannassa ovat syntyneet vahvasta kumppanuudesta ja yhteistyöstä - kun eri toimijat yhdistävät voimansa, syntyy vaikuttavaa ja merkityksellistä toimintaa. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Pirkanmaan Voimia, Yhdessä Selviytymisen Tuki ry:n (YSTI ry) ja Tampereen kaupunki ovat yhdessä luoneet ruokailuhetkiä, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä ja tuovat iloa arkeen.
Yhteisöruokailuja on järjestetty Hervannassa maanantaisin YSTI ry:n tiloissa viime keväästä lähtien, ja ne ovat keränneet kiitosta kävijöiden keskuudessa. Kiitosta on tullut niin itse ruokailusta kuin siitä, että ruokailujen yhteydessä on päässyt näkemään vanhoja tuttuja ja luomaan uusia ystävyyksiä. Mukavat yhteisöruokailuhetket ovat olleet kävijöille maanantain valopilkku. Tämä ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista ilman toimivaa yhteistyöverkostoa.
Yhteisöruokailun järjestäminen on vaatinut monen toimijan puhaltamista yhteen hiileen
Yhteisöruokailu ei ole syntynyt itsestään vaan on vaatinut useilta tahoilta merkittävää panostusta. Mukana on ollut Tredu, Pirkanmaan Voimia, Ysti ry sekä Tampereen kaupunki. Kaikilla on ollut omat tehtävänsä, joita ilman yhteisöruokailu ei olisi ollut mahdollista. Voimia lahjoittaa ja pakkaa yhteisöruokailussa jaettavan ruoan ja Tredun opiskelijat kuljettavat ruoan perille. Ysti ry vuorostaan tarjoaa paikan, jossa ruokailijat voivat kohdata ja hoitaa ruoan jakelun kävijöille. Tampereen kaupunki taas vastaa yhteisöruokailun kokonaiskoordinaatiosta. Saumaton yhteistyö ja toisten tukeminen on ollut onnistuneen ruokailutoiminnan kulmakivi.
Ruokailujen yhteydessä nähdään myös monipuolisia kulttuuriesityksiä ja tämän lisäksi paikalla käy toimijatahojen edustajia esittäytymässä ja kertomassa omasta roolistaan ruokailujen järjestämisessä. Ruokailuissa tulee siis toisilleen tutuiksi niin itse toimijat kuin ruokailijat.
Hervannan Ysti ry:llä nähdään sujuvan yhteistyön olevan tärkeä osa yhteisöruokailujen onnistumista. Kaikilla on motivaatio saada ruokailut toteutettua ja kaikki myös kokevat, että työstä tuleva pieni lisävaiva on sen arvoista.
– Toimiva yhteistyö on ollut ehdotonta yhteisöruokailujen onnistumiseksi. Liikkuvia osia on paljon, mutta kun jokainen hoitaa oman osansa niin asiat saadaan hoitumaan. Tätä kuviota olisi mahdotonta pyörittää yksin, joten on oleellista, että kaikilta mukana olevilta on löytynyt juuri sopivasti talkoohenkeä. Kun näkee, miten tärkeää yhdessä ruokailu kävijöille on, tekee se kaiken tämän vaivan arvoiseksi, toteaa Ysti ry:n johtava koordinaattori Pia Tauru.
Enemmän kuin osiensa summa
Pirkanmaan Voimian toisen asteen alue-esihenkilö Lea Päivärinne on mielissään, että nyt hävikkiruokaa voidaan antaa syötäväksi sitä tarvitseville eikä ruokaa mene turhaan hukkaan. Tällä yhteisellä ponnistuksella on siis monimuotoisia vaikutuksia aina ekologisista sosiaalisiin ja yhteisöllisiin.
– On sääli, että ruokaa joutuu heittämään roskiin. Mutta nyt tämä yhteistyö Ystin ry:n, Tredun ja Tampereen kaupungin kanssa mahdollistaa sen, että ruokahävikki vähenee. Tämä palvelee kaikkia osapuolia. Muutoinkin yhteistyö on sujunut kaikkien kanssa helposti. Ja juuri toiminnan helppous onkin tärkeä edellytys sille, että yhteistyö on toimivaa, sanoo Päivärinne.
Tampereen kaupunki on toiminut yhteisöruokailun koordinaattorina ja myös osaltaan todennut, miten yhdessä pärjätään paremmin kuin yksin. Kaupunkikaan ei olisi pystynyt tähän ilman muiden panosta. Yhteisöruokailu onkin hyvä osoitus siitä, miten kaupungin kaltainen iso organisaatio voi tehdä hedelmällistä yhteistyötä itseään huomattavasti pienempien toimijoiden kanssa.
– Olemme olleet todella tyytyväisiä, miten helposti ja mutkattomasti yhteistyö on sujunut kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa. On aina ilahduttavaa huomata, että yhteistyöllä voidaan saavuttaa enemmän hyvää aikaan kuin yksin puurtamisella, toteaa Tampereen kaupungin Hyvinvoinnin kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mika Vuori.
Yhteisöruokailu on suunnattu yli 65-vuotiaille ja siihen voi ottaa osaa maanantaisin 15.12.2025 asti Hervannassa Ysti ry:n tiloissa klo 13.30-14.30 osoitteessa Insinöörinkatu 30.
Hyvinvoinnin kehitysohjelma kokoaa yhteen tamperelaiset toimijat parantamaan asukkaiden hyvinvointia. Keskitymme siihen, että lasten ja nuorten mielen hyvinvointi vahvistuu, ja yksinäisyyden tilalle syntyy kohtaamisia.
Visiomme on ”hyvinvointi kuuluu jokaiselle – yhdessä voimme paremmin”. Ajattelemme, että hyvinvointi on jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Se saavutetaan mahdollistamalla kohtaamisia ja tekemällä yhteistyötä.
Kehitysohjelman toiminnalla Tampereen kaupunki panostaa hyvinvointierojen kaventamiseen.
Visiomme on ”hyvinvointi kuuluu jokaiselle – yhdessä voimme paremmin”. Ajattelemme, että hyvinvointi on jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Se saavutetaan mahdollistamalla kohtaamisia ja tekemällä yhteistyötä.
Kehitysohjelman toiminnalla Tampereen kaupunki panostaa hyvinvointierojen kaventamiseen.
Lisätietoja
Mika Vuori
OhjelmapäällikköSähköposti:
[email protected]