Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien avustukset haettavissa 28.11. asti

Tampereen kaupungin avustukset vakiintuneiden festivaalien ja suurten kulttuuritapahtumien järjestäjille ovat haettavissa 28.11.2025 asti.

Vuoden 2026 yleisavustusta voidaan myöntää Tampereella järjestettävien festivaalien ja muiden suurien kulttuuritapahtumien toteuttamiseen. Festivaaliksi katsotaan tapahtumat, jotka ovat kestoltaan 2–10 päivää. Myös yksipäiväisiä kulttuuritapahtumia voidaan avustaa, mikäli niiden merkittävyys taiteenalansa kentässä on erityisen suuri. Festivaalin tai tapahtuman tulee olla järjestetty vähintään kaksi kertaa, ja tapahtuman järjestäjällä tulee olla potentiaalia ja kykyä kehittää sitä edelleen. Avustus on tarkoitettu ammattimaisesti toteutetuille ja kulttuurisilta sisällöiltään korkeatasoisille festivaaleille ja tapahtumille, jotka ovat omalla alallaan merkittäviä.

Yleisavustusta voidaan myöntää yleishyödyllisille yhteisöille, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua, ja jotka ovat rekisteröityjä tai todistettavasti jättäneet rekisteröintihakemuksensa. Toiminnan kulut tulee voida todentaa yhteisön kirjanpidosta.

Arviointia ohjaavat perusteet ja sähköinen hakulomake löytyvät kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.tampere.fi/avustukset. Samalta sivulta löytyy myös ohjeet haun yhteydessä toimitettavista erillisistä liitteistä.

Hakijayhteisön on haun yhteydessä toimitettava erillisinä liitteinä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026 sekä yhdistyksen/osuuskunnan säännöt tai yrityksen yhtiöjärjestys. Uusien hakijoiden täytyy lisäksi raportoida edellisen vuoden tapahtuman sisällöistä sekä toimittaa yhteisön viimeisin allekirjoitettu tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastajan lausunto. Mikäli yhteisön toiminta on laaja-alaista, tulee yhteisön asiakirjoista voida todentaa erityisesti avustettavan kulttuuritoiminnan sisältö ja arvio siihen kohdistuvista kustannuksista ja muusta rahoituksesta.

Avustusten myöntämisestä päättää Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. Hakemukset tulee toimittaa määräaikaan 28.11.2025 klo 15.45 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei huomioida.

Lisätietoja

Venla Moisala
Suunnittelija
Puhelin:
040 800 4836
Teksti: Venla Moisala
Kuvat: Jeffrey Mayeda
Jaa sosiaalisessa mediassa