Särkänniemen alueen kehittämiselle ohjausryhmä

Pormestari Ilmari Nurmisen päätöksellä Särkänniemen alueelle on nimetty ohjausryhmä, joka varmistaa alueen kehittymisen kokonaisuutena. Särkänniemestä on tavoitteena luoda elämysten ja vapaa-ajan keskittymä, joka houkuttelee sekä kaupunkilaisia että matkailijoita ympärivuotisesti ja toimii merkittävänä vetovoimatekijänä koko kaupungille. Kehittäminen jatkuu pitkälle 2030-luvulle.

Särkänniemen alueesta rakentuu tulevina vuosina monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluvat mm. huvipuisto ja sen ympäristö, Onkiniemen tehdaskortteli, Mustalahden satama, Näsijärven rantareitit sekä Sara Hildénin taidemuseo. Kehittämisestä vastaavat Tampereen kaupunki, Tampereen Särkänniemi Oy ja Särkänniemen Kehitys Oy yhdessä.

Särkänniemen kehittäminen on merkittävä osa läntisen keskustan ja kaupungin elämystalouden kehittämistä ja yksi Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman kärkihankkeista.

–    Särkänniemi on Tampereen tunnetuimpia alueita, ja monelle syy tulla käymään kaupungissa. Haluan, että pidämme siitä huolta ja varmistamme, että Särkänniemen alueen potentiaali osana Tampereen keskustaa hyödynnetään tulevaisuudessa entistä vahvemmin. Meidän tulee eri toimijoiden yhteistyöllä löytää kokonaisuus, joka nostaa alueen entistäkin houkuttelevammaksi, avaa pormestari Ilmari Nurminen.

Kokonaisvisiosta toteutukseen 

Särkänniemen alueen asemakaava tuli voimaan vuonna 2023 ja elämysalueen toteutusmalli sekä Särkänniemi Oy:n pääomittaminen hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 2024.

Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata alueen eri hankkeita strategisella kokonaisvisiolla, joka tukee Särkänniemen alueen vetovoimaa. Ohjausryhmä myös arvio Särkänniemi Oy:n pääomitusta ja vaiheittain tehtäviä sijoituksia hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii elinvoiman palvelualueen apulaispormestari Jaakko Mustakallio.

–    Särkänniemen alue tulee olemaan vahvemmin oma elämyskaupunki keskustan kainalossa. Tulemme selkeyttämään kokonaisuutta ja aikataulua, jotta alueen kehittäminen etenee vision mukaisesti ja Särkänniemestä luodaan ympärivuotinen vetovoimatekijä läntiselle keskustalle, tiivistää ohjausryhmän puheenjohtaja Mustakallio.

Työryhmään pormestari on nimennyt seuraavat henkilöt: kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen, sivistyspalveluiden palvelualueen johtaja Lauri Savisaari, kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, hankejohtaja Tero Tenhunen sekä museojohtaja Anna Hjorth-Röntynen Sara Hildénin taidemuseosta. 

Ohjausryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä huvipuiston alueen kehittämisestä vastaavan Tampereen Särkänniemi Oy:n ja Särkänniemen Kehitys Oy:n kanssa, jotta alueen kehittäminen etenee vision mukaisesti ja Särkänniemestä luodaan ympärivuotinen vetovoimatekijä läntiselle keskustalle.

Lisätietoja

Ilmari Nurminen
Pormestari
Puhelin:
040 701 9805 / viestintäpäällikkö Aleksi Murtojärvi, [email protected]
Jaakko Mustakallio
Apulaispormestari
Puhelin:
045 652 0589
Tero Tenhunen
Hankejohtaja
Puhelin:
050 540 2860
Teksti: Hanna Huotarinen
Kuvat: Marko Kallio / Skyfox
Jaa sosiaalisessa mediassa