Pormestarin talousarvioesityksessä kunnallisveroa ja kiinteistöveroa ei olla nostamassa. Myöskään perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot eivät ole kasvamassa, lisäksi koulujen tasa-arvorahaa nostetaan. Kaupungin taloutta sopeutetaan ja toiminnallista alijäämää vähennetään vuoden ennustetusta 100 miljoonasta eurosta 52 miljoonaan ensi vuoden aikana, näin pormestariohjelmassa vuodelle 2029 arvioiduista pysyvistä säästötavoitteista saavutettaisiin jo noin 60 prosenttia.
Talousarvioesitykseen sisältyy talouden tasapaino-ohjelma, jossa yli sadan erilaisen säästötoimenpiteen avulla tavoitellaan 18,6 miljoonan euron säästöjä vuodelle 2026. Kaupungin konserniyhtiöiden osinkotavoitteita on nostettu 7,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi kaupunki on joutunut käymään yhteistoimintaneuvottelut, joiden säästövaikutus on noin 10 miljoonaa euroa.
Esityksessä kaupungin ensi vuoden investointien kokonaissumma on noin 232 miljoonaa euroa, josta suurimmat kokonaisuudet ovat talonrakennushankkeet (46 prosenttia kokonaisinvestoinneista) ja yhdyskuntarakentamisen investoinnit (20 prosenttia). Talonrakennushankkeet liittyvät pääosin koulujen ja päiväkotien sekä kulttuuri- ja liikuntapaikkojen rakentamiseen ja perusparannukseen. Kaupunginhallituksen päätökseen liittyy ponsi, jossa sitoudutaan pormestariohjelman mukaisesti etsimään investointirahoitus Kaupin kehittämiseen vuosille 2026-2028.
Valtuustolle esitetään uutena avauksena Kaikkien Tampere -kehitysohjelmaa, jonka tarkoitus on edistää yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.