Liikuntapalvelukoordinaattori Niko Penttinen kertoo, että sähköisestä hakuprosessista on jo saatu hyvää palautetta seuroille tehdyssä kyselyssä.
– Sähköinen haku on nykyaikaa ja käytössä muissakin kaupungeissa, joten haluamme kehittää toimintaamme liikuntapalveluilla. Timmi-tilanvarausohjelman sähköinen haku sisältää 1. joulukuuta lähtien kesken kauden tulevat harjoitusvuorot, kuten yksittäiset vuorot, vakiovuorot sekä esimerkiksi taloyhtiöiden kokoukset, hän kuvailee.
Sähköinen haku ei sisällä kevään vakiovuorohaussa haettavia seuraavan kauden vuoroja, vaan nämä haetaan vanhaan tapaan lomakkeella sähköpostitse. Sähköisen haun ulkopuolelle jäävät myös kilpailut ja tapahtumat.
– Ohjeita sähköisen haun käyttöön löytyy kaupungin verkkosivuilta. Tilanvaraus- ja asiakaspalvelu auttaa tarvittaessa hakuun liittyvissä kysymyksissä. Vakiovuorojen sekä kilpailu- ja tapahtumahakemuksien osalta selvitetään, miten haluamme jatkossa vuoroja haettavan, kertoo Penttinen.