Kulttuuri-Pali vei ikäihmiset kulttuurielämysten äärelle Tampereella

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954. Tänä vuonna valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietettiin 6.-12.10.2025 teemalla Onni kasvaa yhteisössä. Tampereen kaupunki juhlisti teemaviikkoa järjestämällä yhteisöllisiä hetkiä kulttuurin parissa niille, jotka eivät muuten pääsisi kulttuurin pariin.
Ikäihmisiä menossa Palveluliikenneautoon
Ikäihmisiä ottamassa osaa Kulttuuri-Pali -kokeiluun

Vanhusten viikolla tehtiin Tampereen Hervannasta ja Kaukajärveltä Kulttuuri-Palveluliikenne (Pali) -retket Museokeskus Vapriikkiin sekä Tampere Filharmonian konserttiin. Syksyn aikana Kulttuuri-Pali -retkiä järjestetään vielä Tesomalta ja Linnainmaalta. Keväällä 2026 hyvin onnistunut kokeilu saa jatkoa.

Idea Kulttuuri-Palista syntyi tamperelaisten työpajassa

Yli 75-vuotiaat osallistuvat kulttuuritoimintaan muuta aikuisväestöä vähemmän. Kulttuuriin osallistumisen esteitä voivat olla esimerkiksi liikkumiskyvyn heikkeneminen, kaverin puute tai haasteellinen taloudellinen tilanne. Julkisessa liikenteessä kulkeminen voi muuttua mahdottomaksi liikkumisen apuvälinettä käyttävälle.

– Vuosi sitten pohdimme työpajoissa lähes sadan yli 65-vuotiaan tamperelaisen kanssa kulttuuriin osallistumisen esteitä sekä keinoja niiden poistamiseksi. Kulttuuri-Pali oli yksi ehdotuksista, joka nousi esiin työpajoissa. On hienoa päästä nyt toteuttamaan tätä ideaa, kertoo projektipäällikkö Tiina Santala.

Kulttuuri-Pali -kokeilua koordinoi Tampereen kaupungin Hyvinvoinnin kehitysohjelma, ja se on suunnattu iäkkäille tamperelaisille, jotka tarvitsevat tukea osallistuakseen kulttuuritoimintaan. Kokeilu toteutettiin yhteistyössä Tuomi Logistiikan, Tampere Filharmonian, Museokeskus Vapriikin, Yhdessä Selviytymien Tuki ry:n (YSTI ry) ja Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.

Vapaaehtoiset mahdollistivat osallistumisen myös tukea tarvitseville

– Keskeistä oli, että yhteistyökumppanimme tavoittivat juuri ne tukea tarvitsevat henkilöt, joita kokeiluun toivottiin mukaan. Esimerkiksi lähitorien palveluohjaajat ja YSTI ry:n koordinaattorit osasivat kertoa toiminnasta asiakkailleen, Santala jatkaa.

Räätälöidyn kuljetuksen lisäksi YSTI ry:n vapaaehtoiset toimivat kokeilussa henkilökohtaisina avustajina niille, jotka tarvitsivat enemmän tukea osallistuakseen retkelle. Kulttuurikohteissa osallistujia vastassa olivat Tampereen kaupungin vapaaehtoiset kulttuuriluotsit. Kulttuuriluotsit ovat kulttuurikavereita, joille kulttuurikohteet ovat tuttuja. Luotsin voi tilata itselleen kuka tahansa täysi-ikäinen tamperelainen, joka pystyy toimimaan ja liikkumaan itse tai henkilökohtaisen avustajansa kanssa.

Retkille osallistuneet antoivat kulttuuri-Pali -kokeilusta runsaasti positiivista palautetta. 84-vuotias Pirkko oli mukana Tampere Filharmonian konsertissa yhdessä vapaaehtoisen avustajan kanssa.

– Tämä oli niin ihanaa ja virkistävää! Terveenä kävin näissä kulttuurikohteissa. Luulin, etten pääsisi enää minnekään, mutta tällä reissulla rollaattorista ei ollut mitään haittaa, Pirkko kertoo.

Hyvinvoinnin kehitysohjelma kokoaa yhteen tamperelaiset toimijat parantamaan asukkaiden hyvinvointia. Keskitymme siihen, että lasten ja nuorten mielen hyvinvointi vahvistuu, ja yksinäisyyden tilalle syntyy kohtaamisia.

Visiomme on ”hyvinvointi kuuluu jokaiselle – yhdessä voimme paremmin”. Ajattelemme, että hyvinvointi on jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Se saavutetaan mahdollistamalla kohtaamisia ja tekemällä yhteistyötä.

Kehitysohjelman toiminnalla Tampereen kaupunki panostaa hyvinvointierojen kaventamiseen.

Lisätietoja

Tiina Santala
Projektipäällikkö
Puhelin:
040 159 1588
Teksti: Tiina Santala
Kuvat: Tiina Santala
Jaa sosiaalisessa mediassa