Kalevan puistotien kävely- ja pyörätieosuus vastapäätä Tammelan stadionia valmistui
Kalevan puistotielle on valmistunut tänä syksynä kävely- ja pyörätietä kadun itäreunaan. Kävely- ja pyörätien valmistumisen myötä Tammelan stadionin katujen ja infran rakennustyöt on saatu valmiiksi.
Kalevan puistotien itäreunaan rakennettiin yhdistetty jalankulku- ja pyöräväylä Itsenäisyydenkadun ja Kyllikinraitin välille. Väylä on eroteltu Väinölänkadun liittymäalueella.
Kalevan puistotien Tammelan stadionin puoleiselle reunalle, vastaavalle katuosuudelle, rakennettiin eroteltu jalkakäytävä ja pyörätie vuonna 2024. Pyöräpysäköintipaikkoja kadun länsireunalla on noin 100. Lisäksi pyöräpysäköinti- ja sähköpotkulautapaikkoja löytyy Paltsunaukiolta Kalevanpuistotien ja Itsenäisyydenkadun kulmasta.
Kalevan puistotiellä on uusittu myös suojateitä ja valaistusta sekä tehty Tammelankadun liittymään liikennevalo-ohjaus. Kadun varrelle on istutettu uusia puita. Katupuita on myös säilytetty mahdollisimman paljon.
Tammelan stadioniin liittyvät katutyöt toteutettiin viitenä eri infraurakkana vuosina 2023–2025. Urakoissa uudistettiin stadionin lähikatuja ja rakennettiin Paltsunaukio. Esimerkiksi Salhojankadulle tehtiin pyöräkatu- ja kävelykatuosuudet ja Ilmarinkadullekin tuli kävelykatuosuus.
Viimeisimpänä valmistui Kalevan puistotien urakasta vuodelle 2025 jäänyt noin sadan metrin osuus. Työ sovitettiin yhteen Kalevan tornien julkisivusaneerauksen työmaan kanssa.
Valmistunut Kalevan puistotien kävely- ja pyöräväyläosuus on osa etelä-pohjoissuuntaista pyöräilyn pääreittiä.