Ihmemetsä ja Lempieläimet – Animaatiovideoita lasten ja ikäihmisten tarinoista
Animaatio-ohjaaja Anne Savitie innostaa ihmisiä kertomaan ja kuvittamaan tarinoita elämästä ja ympäristöstä. Kevään 2025 aikana hän ohjasi esikoululaisille ja ikäihmisille Tarinat ja muistot animaatioiksi -yhteisöllisiä mediapajoja, joissa syntyneet kaksi animaatiovideota ilahduttavat kaikenikäisiä katselijoita.
Anne Savitien ohjaamissa kahdeksassa työpajassa Hyhkyn koulun Vilttitossut-esiopetusryhmä loi yhteisen tarinan, johon kaikki antoivat osuutensa. Lapset mm. tutkivat lähiluontoa moniaistisesti, piirsivät yhteispiirustuksen metsästä ja tutustuivat animaatiotekniikkaan. Esikoulupäiviensä aikana he kuvittivat, sanoittivat ja lauloivat vauhdikkaan tarinansa Ihmemetsä-animaatiovideolle, jonka ohjasi ja leikkasi Anne Savitie. Tarinassa lauletaan vartijakoirien ja jättiläisten vartioimasta linnasta, timantteja kasvavasta metsästä ja Aurora-prinsessasta sekä zombeista. Vilttitossut vierailivat myös läheisessä Pispan päiväkeskuksessa esittämässä laulun ikäihmisille.
Toinen animaatiovideo, Lempieläimet, koostuu kolmen ikäihmisen kertomista tarinoista nimiltään Partacollie Allu, Heinänajo ja Kesy pulu. Härmälässä sijaitsevassa Kuuselakeskuksessa ikäihmiset kuvittivat tarinoita niin ikään Savitien ohjaamissa työpajoissa. Kädentaitojen tilasta löytynyt värikäs nappikokoelma innosti osallistujat luomaan niiden avulla ilotulituksen Partacollie Allu -videoon. Osallistujat lajittelivat nappeja animaatiota varten, animoivat siirtelemällä nappeja kameran alla ja toimivat kuvaajina.
Savitie rohkaisee heittäytymään luovuuteen
Animaatiovideoiden ohjaaja Savitie kertoo, että pyrkii kohtaamaan osallistujat suoraan ja herkkävireisesti. Jakamalla ensin omia kokemuksiaan hän rohkaisee osallistujia kertomaan omistaan. Kerta kerralta kasvava luottamus rohkaisee heittäytymään luovuuden maailmaan.
Erityisesti lasten kohdalla on tärkeää rohkaista ilmaisemaan kuvittelemiaan asioita, painottaa Savitie. Lisäksi yhteisen tarinan kertominen animaation keinoin opettaa lapsille yhteistyötä, jossa kaikki pääsevät osallistumaan animaation eri vaiheisiin.
Ikäihmisten kohdalla on näkökulma hieman toinen. Savitie kertoo: ”Kokemukseni mukaan ikäihmisille tärkeää on yhdessä kerrotut tarinat, muistelu ja yhdessä tekeminen. Heille pääasia ei monellekaan ole, että pääsee itse tekemään, vaan osallistuminen voi olla myös yhdessä tekemistä ja osallistua voi myös seuraamalla muiden tekemistä.”
Savitie jatkaa, että tärkeimmät tuotokset eivät ole olleet pajassa valmistuneet videot vaan ihmisten välinen kohtaaminen, yhdessä tekeminen, läsnäolo, toinen toistemme kuuleminen ja luomisen ilo.
Ikäihmisten kertomusten monista tasoista Savitie esittää esimerkkinä Heinänajo-videon tarinan, jossa kertoja saa ajaakseen hevosen ja korkean heinäkuorman. Isä luotti nuoreen tyttöön ja ojensi ohjakset hänelle heinäkuorman päälle. Kertoja oli rohkaistunut ohjaamaan kuorman kapealle tielle, vastaan tulevista autoista huolimatta.
Videon pituus 1:49 min.
Tarina, taide, laulun sanat ja animointi: Vilttitossut, Hyhkyn koulu, esiopetus
Laulun sävel ja sovitus: Jari Leponiemi
Animaatiopajan ohjaus ja videon editointi: Anne Savitie
Työpajojen toteutus yhteistyössä varhaiskasvatusopettajien Jari Leponiemen ja Inkeri Huhta-Ahon sekä muiden esikouluohjaajien kanssa.
Videon kokonaispituus 4:42 min.
- Partacollie Allu. Pentin tarinan kertojaäänenä Petri Puolakka.
- Heinänajo. Saaran tarinan kertojaäänenä Ritvamarja Rantala.
- Kesy pulu. Pirkon tarinan kertojaäänenä Pirkko itse.
Tarinat, taide ja animaatio: Kuuselakeskuksen päiväkeskuksen asiakkaat
Työpajojen ohjaus, animaatio, videon editointi: Anne Savitie
Työpajojen toteutus yhteistyössä Anne Lahtisen ja Jenni Järvenpään kanssa, jotka työskentelevät Sointu Senioripalvelut Oy:n Kuuselakeskuksessa.
Videoiden tuotanto tehtiin Tampereen kaupungin ja Videootit ry:n yhteistyönä. Tuotanto oli osa Konkarit – ikäihmisten museopalveluja -toimintaa Tampereen kaupungin Historiallisissa museoissa ja tuotantoa rahoitettiin Kulttuuri- ja liikuntarahastosta.
Lisätietoja
Lila Heinola
MuseolehtoriSähköposti:
[email protected]