Nuorisotyön viikko nostaa esiin nuorisotyön merkityksen nuorten arjessa
Nuorisotyön viikko on valtakunnallinen teemaviikko, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi nuorisotyötä, sen merkitystä sekä arkea eri ympäristöissä. Teemaviikko nostaa esiin nuorisotyön monipuolisuuden sekä sen vaikutuksen nuorten hyvinvointiin ja osallisuuteen.
– Tamperelaisessa nuorisotyössä keskeisinä arvoina näkyvät yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja nuorikeskeisyys. Nuori on kaiken toiminnan alku ja tärkeä yhteiskunnan jäsen. Nuorissa on tulevaisuus, mutta nuoruus on arvokasta juuri nyt, sanoo Tampereen kaupungin nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti.
Vehkalahden mukaan nuorisotyössä korostuu myös nuorten puolien pitäminen.
– Nuorisotyön tärkeä tehtävä on tuoda nuoruus esiin ja pitää nuorten puolia silloinkin, kun nuoruuden kommellukset aiheuttavat keskustelua. Jokainen meistä on ollut nuori, eri aikoina ja erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa, mutta paljon nuoruudessa on myös samaa ajasta ja paikasta riippumatta, kertoo Tiina-Liisa Vehkalahti.
Nuorisopalvelut on mukana nuorten elämässä
Tampereen kaupungin nuorisopalvelut tekee nuorisotyötä yli 130 työntekijän voimin. Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille turvallisia aikuisia sekä innostavia paikkoja olla, harrastaa, löytää kavereita ja oppia uutta. Nuorille on tarjolla tiloja 12 nuorisokeskuksessa, nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:ssa, matkailuauto Liikkiksessä sekä digitaalisissa ympäristöissä. Lisäksi nuorisotyö liikkuu sinne, missä nuoret ovat: kouluihin, kaduille, julkisiin tiloihin ja tapahtumiin.
– Voimme olla ylpeitä siitä, mitä kaikkea saamme tarjota tamperelaisille nuorille. Meillä on muun muassa monipuolisesti erilaisia harrastusmahdollisuuksia niin kulttuurin kuin liikunnan parissa, järjestämme erilaisia tapahtumia ja lomatoimintoja, olemme nuorten apuna elämän karikoissa etsivässä nuorisotyössä sekä tarjoamme mahdollisuuksia kansainvälisyyteen ja vaikuttamiseen. Lisäksi tarjoamme vielä monenlaista kohdennettua nuorisotyötä, kertoo Vehkalahti.
Nuorisopalvelut edistää myös nuorten työllisyyspolkuja tarjoamalla kesätöitä, työpajajaksoja sekä vapaaehtoiskokemuksia. Lisäksi nuorten omia projekteja ja ideoita tuetaan avustuksilla ja ohjauksella.
– Tampereella nuorisotyötä tehdään yhdessä nuorten kanssa rautaisella ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Tuhannet tamperelaiset nuoret ovat valinneet meidän nuoriso-ohjaajamme omiksi turvallisiksi aikuisikseen, ja se on iso luottamuksen osoitus meille, sanoo Vehkalahti.
Uusi visio antaa suunnan nuorisotyön tulevaisuudelle
Tampereella nuorisopalveluiden tekemän nuorisotyön tulevaisuutta ohjaa juuri valmistunut uusi visio. Sen perustana ovat arvot: yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja nuorikeskeisyys. Arvot antavat suuntaa nuorisotyölle, joka luo uskoa ympärillä oleviin mahdollisuuksiin ja jonka avulla nuori löytää oman paikkansa. Arvojen rinnalle on luotu onnistumissuunnitelma, joka huomio tässä hetkessä olevia kehityskulkuja, jotka vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa nuoren elämään.
– Onnistumissuunnitelman ytimenä on vahva usko siihen, että pystymme vahvistamaan nuoren tulevaisuususkoa ja osallisuutta, tukemaan hyvinvointia ja antamaan välineitä tiedon käyttämiseen. Vision ja onnistumissuunnitelman tarkoitus on siis varmistaa, että tamperelaisille nuorille on tarjolla laadukasta nuorisotyötä myös tulevaisuudessa, jotta nuoret voivat rakentaa omannäköistään ja hyvää tulevaisuutta, kertoo Vehkalahti.