Neuvottelujen tuloksena työnantaja arvioi saavutettavan vuodelle 2026 kohdennettuna noin 6,9 miljoonan euron säästöt. Kokonaiselle kalenterivuodelle laskettuna kustannussäästöjen suuruus vastaa neuvotteluille asetettua vähintään 10 miljoonan euron tavoitetta. Työnantajan neuvotteluesityksessä irtisanomisten tai olennaisten tehtävämuutosten arvioitiin kohdentuvaan enintään 400 henkilöön. Lisäksi osa-aikaistamisten arveltiin kohdistuvan enintään 200 henkilöön.
Kustannussäästöjen saavuttamiseksi on tarkasteltu palveluiden, toimintojen, organisaation ja tehtäväkokonaisuuksien uudelleenjärjestelyjä erityisesti hallinnon tehtävissä. Valmistelussa on pyritty siihen, että haittavaikutukset suoraan kuntalaisrajapinnassa oleviin tehtäviin olisivat mahdollisimman vähäisiä.
Tehostamistoimenpiteistä arvioidaan aiheutuvan 122 irtisanomista koko- tai osa-aikaisiin tehtäviin. Irtisanomisten vaikutus henkilötyövuosina on 82. Lisäksi arvioidaan aiheutuvan 45 olennaista tehtävämuutosta ja 3 osa-aikaistamista. Vähäisempiä työnjohdollisia muutoksia ja organisatorisia muutoksia arvioidaan aiheutuvan laajasti erityisesti hallinnon tehtävissä. Vähennystoimenpiteiden määrää on saatu lievennettyä jättämällä avoimia tehtäviä täyttämättä esimerkiksi eläköitymisten johdosta sekä hyödyntämällä määräaikaisten tehtävien päättymisiä.
Kaupunginhallitus käsittelee neuvottelutulosta kokouksessaan 6.10.2025, minkä jälkeen asian käsittely jatkuu osana talousarviovalmistelua. Kaupunginvaltuuston talousarviokokous on 10.11.2025. Talousarvion mahdollisesti edellyttämien irtisanomisten tai tehtävämuutosten toimeenpano käynnistyy sen jälkeen, kun talousarvio on hyväksytty. Tavoitteena on, että organisaatiorakenteeseen liittyvät mahdolliset muutokset tulisivat voimaan 1.1.2026 ja tehtävämuutokset viimeistään 1.7.2026.