Tampereen seudun työllisyysstrategian laadintatyö käynnistettiin tammikuussa 2025. Työllisyysstrategia on Tampereen seudun toimijoiden ja työllisyysalueen yhteinen strategia. Tavoitteena on vahvistaa alueen työllisyyttä ja elinvoimaa. Strategian avulla on luotu yhteinen ymmärrys pitkän aikavälin työllisyyden edistämisen suuntaviivoista ja keskeisistä eri toimijatahojen toimenpiteistä. Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja osin ennakoimatta, joten strategiassa otetaankin erityisesti kantaa siihen, miten asioita tehdään ja mitä niillä tavoitellaan. Merkittävä muutos on se, että työllisyystoimissa siirrytään työnantajien tarpeista lähtevään toimintatapaan.
Kasvun visio ohjaa toimenpiteitä
Strategian visiona on kasvu – työpaikkojen ja työllisten määrän lisääminen, työllisyysasteen laadun parantaminen sekä osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen. Strategia perustuu kysyntälähtöiseen toimintamalliin, jossa työnantajien tarpeet ohjaavat palveluiden ja toimenpiteiden kehittämistä.
– Nuorisotyöttömyyden ennätyksellinen 20 prosentin taso on herätys, johon on vastattava määrätietoisesti ja yhteistyöllä. Työllisyysstrategia 2035 antaa meille keinot ja suunnan, joilla voimme taittaa tämän kehityksen. Nuorten työllistyminen ei ole vain taloudellinen kysymys – se on koko alueen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa, toteaa apulaispormestari ja elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaoston puheenjohtaja Jaakko Mustakallio.
Viisi painopistealuetta
Strategiassa on määritelty viisi painopistealuetta, joihin toimenpiteet kohdistuvat:
- Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen
- Koulutuksen ja työmarkkinoiden yhteyksien vahvistaminen
- Alueen houkuttelevuuden ja tunnettuuden lisääminen
- Yrittäjyyden ja pk-yritysten työllistämisedellytysten parantaminen
- Sosiaalisen ja eettisen kestävyyden varmistaminen työllisyyspalveluissa
Strategia ohjaa myös kuntien työtä
Työllisyysjaoston käsittelemä versio strategiasta toimitetaan Tampereen seudun työllisyysalueen kuntiin tiedoksi ja hyödynnettäväksi kuntastrategioiden valmistelussa. Strategian toimeenpano tapahtuu palvelu- ja vuosisuunnitelmien kautta sekä tiiviissä yhteistyössä kumppanuusverkoston kanssa. Tammikuussa 2026 strategiasta järjestetään laaja yhteistyöseminaari eri toimijoille.