Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti valtakunnallisten kehittämistehtävien järjestämisluvan hakemisesta kokouksessaan 25.9.2025. Järjestämislupaa haetaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
- Tampereella on pitkät perinteet kuvataiteen ja urheilun erityistehtävissä, joten on luonnollista hakea niille jatkona valtakunnallisia kehittämistehtäviä, arvioi lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto.
Kun valtakunnallisesta kehittämistehtävästä päätetään, otetaan erityisesti huomioon kyseisen opetuspainotuksen valtakunnallinen kehittämistarve. Päätökseen vaikuttavat hakijan edellytykset ja valmius toimia valtakunnallisena kehittäjänä oman opetuspainotuksensa alalla. Huomioon otetaan myös kehittämistyön valtakunnallinen merkittävyys, vaikuttavuus ja saavutettavuus.
Kehittämistehtävistä päätetään marraskuussa
Lukion valtakunnallinen kehittämistehtävä voi sisältää velvoitteen kehittää ja levittää erityisen koulutustehtävän mukaisia malleja, jotka liittyvät opetukseen, toimintatapoihin ja oppimisympäristöön. Se voi myös vahvistaa henkilöstön osaamista ja valmiutta opetukseen.
- Tampereella on vahvaa ja valtakunnallista osaamista urheilun ja kuvataiteen saralla lukiokoulutuksessa. Haluamme nostaa sen nyt uudelle tasolle ja valtakunnallisesti tunnustetuksi, tiivistää apulaispormestari Jaakko Mustakallio.
Valtakunnallinen kehittämistehtävä myönnetään kuuden vuoden määräajaksi. Kehittämistehtävään voi kuulua myös koulutuksen järjestäjien ja muiden alan toimijoiden yhteistyön kehittämistä ja edistämistä.
Koulutuksen järjestäjät voivat hakea valtakunnallisia kehittämistehtäviä 17.10.2025 saakka. Päätökset niistä tehdään marraskuun 2025 loppuun mennessä. Päätökset tulevat voimaan 1.1.2026.
Usealla Tampereen lukiolla on jo erityistehtävä
Tampereen kaupungin lukioilla on jo ennestään useita valtakunnallisia erityistehtäviä, mutta ei vielä nyt haettavaa valtakunnallista kehittämistehtävää. Valtakunnallisen erityistehtävän ovat aiemmin saaneet Pyynikin lukio (musiikki ja musiikkiteatteri), Sammon keskuslukio (urheilu), Tammerkosken lukio (kuvataide ja design), Tampereen lyseon lukio (IB-linja) sekä Tampereen klassillinen lukio (luonnontiede).
Tampereen lukiokoulutus tekee merkittävää työtä valtakunnallisten erityistehtävien verkostossa ja näiden erityistehtävien kehittämisessä. Erityistehtävä-linjat ovat erittäin vetovoimaisia ja edelläkävijöitä pedagogisessa kehittämisessä.
Kehittämistehtävien saaminen ei Mari Aallon mukaan käytännössä vaikuta Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen omaan opintotarjontaan, jos valtakunnallinen kehittämistehtävä lukioille myönnetään.
Kehittämistehtävän saaneet lukiot ovat sen sijaan velvollisia kehittämään ja levittämään valtakunnallisesti erityisen koulutustehtävän opetuspainotuksen mukaisia opetukseen, toimintakulttuuriin ja oppimisympäristöihin liittyviä malleja ja hyviä käytänteitä. Näin ne vahvistavat valtakunnallisesti henkilöstön ja alaan kuuluvien toimijoiden opetuksellisia valmiuksia, osaamista ja yhteistyötä.