Vihilahden sillan uusiminen alkaa Hatanpään valtatiellä – muutoksia kulkureitteihin 26.9. alkaen

Vihilahden sillan uusiminen aloitetaan Hatanpään valtatiellä syys-lokakuun vaiheessa. Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi purkaa vanhan sillan ja rakentaa tilalle uuden seuraavan kahden vuoden aikana. Sillan purkua varten tehdään muutoksia alueen kulkureitteihin perjantaina 26.9. Vihilahden silta sijaitsee Hatanpään valtatiellä, Hatanpään ja Rantaperkiön rajalla, lähellä Lahdenperänkadun risteystä.
Kuvassa silta, ratikka, vihreää ja taloja taustalla.
Havainnekuva Vihilahteen tulevasta sillasta. Kuva: Tampereen Ratikan Pirkkala - Linnainmaa -allianssi

– Rakennamme Vihilahden sillan kahdessa osassa ja aloitamme työt sillan itäpuolelta. Ensimmäinen puoli valmistuu arviolta ensi kesänä. Ensimmäisenä rakennettava siltaosuus tulee autoliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn käyttöön, kertoo taitorakenteen työmaapäällikkö Veetu Helkiö Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssista.

Vihilahden sillan uusiminen alkaa syyskuun ja lokakuun vaihteessa vanhan sillan purkamisella ja paalutustöillä, mistä aiheutuu melua lähialueelle. Purkutöitä jatketaan noin lokakuun puoleen väliin saakka. Sen jälkeen aloitetaan paalutustyöt, jotka pyritään tekemään arkisin kello 7–18. Meluavat työvaiheet kestävät arviolta marraskuun lopulle. Loppuvuoden aikana sillalla tehdään teline- ja muottitöitä sekä raudoittamista.

Itäpuolen valmistuttua rakennetaan sillan toinen puoli, johon tulee omat väylät autoliikenteelle, jalankulkijoille ja pyöräilylle. Lopuksi työn alle otetaan sillan keskiosa, jossa Ratikka kulkee valmistuessaan omalla väylällään nurmiradalla. Kokonaisuudessaan silta valmistuu vuonna 2027.

Muutoksia alueen kulkureitteihin

Sillan purkutöiden aloituksen vuoksi Pirkkala-Linnainmaa-allianssi tekee muutoksia alueen kulkureitteihin perjantaina 26.9.Työmaa-aluetta laajennetaan Lahdenperänkadun ja Hatanpään valtatien risteysalueen pohjoispuolella, ja samalla liikenne siirretään kulkemaan Hatanpään valtatien länsireunaan siltatyömaan kohdalla.

Lisäksi Lahdenperänkadun liikenneympyrässä ajoväylien sijainteihin tehdään pieniä muutoksia. Muutokset liikennejärjestelyihin tehdään torstain ja perjantain 25.–26.9. välisenä yönä klo 20-06.

Jalankulku- ja pyöräilyväylä kulkee ajoväylän ja työalueen välissä kadun itäpuolella. Joukkoliikenne kulkee alueella töiden ajan normaaleja reittejä.

Vihilahden silta:

- Pituus 15 metriä
- Leveys 38 metriä
- Raitiotie kulkee sillan keskellä omalla väylällään nurmiradalla
- Sillan itäpuolelle tulee yhdistetty jalankulku- ja pyöräväylä ja autoliikenne
- Sillan länsipuolelle tulee pyörätie, jalkakäytävä sekä ajoväylä kääntymiskaistalla

Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi suunnittelee ja rakentaa raitiotietä Tampereen Linnainmaan ja Pirkkalan Suupan välille. 

Karttakuvassa kulkureitit sinisellä ja vihreällä, työmaa-alueet punaisella.
Karttakuvassa kulkureitit ja Vihilahden sillan työmaa-alueet.
Kuvassa kartalle nimettynä siltatyömaita.
Pirkkala - Linnainmaa-allianssin kartta siltatyömaista.

Lisätietoja

Veetu Helkiö
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi / Taitorakenteen työmaapäällikkö
Puhelin:
050 543 9652
Jaa sosiaalisessa mediassa