Voimalassa hyödynnetään 600 000 asukkaan sekajätteet Pirkanmaan ja Jyväskylän seuduilta, tulevaisuudessa myös Porin seudulta. Jätteitä ei tuoda ulkomailta. Tästä vuosittaisesta n. 180 000 tonnin sekajätemäärästä Tammervoimassa tuotetaan erittäin korkealla hyötysuhteella vuosittain 420 GWh kaukolämpöä ja 30 GWh sähköä. Tämä vastaa n. 1700 kerrostalon vuosittaista kaukolämmön kulutusta.
Laitoshanke käynnistyi vuonna 2010 ympäristövaikutusten arvioinnilla. Voimalaitoksen rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2013. Syyskuussa 2015 tuli syttyi ensimmäisen kerran Tarastenjärvellä ja ensimmäinen roskapussi kipattiin voimalaitoksen arinalle.
Hyödyntämällä jätteet energiana on päästy eroon sekajätteiden kaatopaikkasijoittamisesta ja kaatopaikkojen metaanipäästöistä. Metaani on huomattavasti voimakkaampi ilmaston lämmittäjä kuin jätteenpoltosta syntyvä hiilidioksidi. Tampereen energiantuotannossa jätteenpoltolla vähennetään hiilidioksidipäästöjä vuosittain noin 60 000 tonnia, mikä on alentanut energiantuotannon kokonaispäästöjä yli 10 %.
Tulevaisuudessa myös syntynyt hiilidioksidi voidaan hyödyntää. Nordic Ren-Gasin alueelle suunnittelema laitos hyödyntäisi jätteen lämpökäsittelyssä syntyvää hiilidioksidia synteettisen uusiutuvan metaanin valmistuksessa. Tuotannosta syntyvä hukkalämpö siirretään takaisin Tampereen Energian kaukolämpöverkkoon.
–Tammervoima on ollut ja on jatkossakin tamperelainen ja pirkanmaalainen taidonnäyte yhteistyöstä yli toimialarajojen. On äärimmäisen tärkeää, että ne jätteet, joita ei saada kierrätettyä materiaalina, voidaan hyödyntää energiaksi lähellä sijaitsevassa laitoksessa. Saammekin nykyään hyödynnettyä 99 % jätteistä, joko materiaalina tai energiana, kertoo Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja Pasi Muurinen.
–Tammervoima on erinomainen esimerkki siitä, että miten jätehuolto ja energiantuotanto kytkeytyvät toisiinsa kiertotalouden keinoin. Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen toimintaa ja tehokkuutta on kehitetty koko laitoksen elinkaaren ajan. Tulevaisuudessa voimme mahdollistaa myös sektori-integraation laajentumisen esimerkiksi uusiutuviin polttoaineisiin. Tammervoima on monen mahdollisuuden alusta, toteaa Tammervoiman toimitusjohtaja Paavo Knaapi.