Kaupunginvaltuusto hyväksyi Eteläpuiston asemakaavan

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 22. syyskuuta 2025 kokouksessaan Eteläpuiston asemakaavan. Pyhäjärven rannalla sijaitseva Eteläpuisto säilyy, ja sitä kehitetään kaikkien kaupunkilaisten viher- ja virkistysalueena.

Nyt hyväksytyssä asemakaavassa painotetaan muun muassa luonnonmonimuotoisuutta, virkistys- ja kävelymahdollisuuksia sekä kulttuuriympäristön, alueen oman identiteetin ja maisemallisten arvojen vaalimista. Asemakaavalla varmistetaan myös, että rannan saavutettavuus paranee, ja Eteläpuistossa täyttyvät ympäristöministeriön kansallisen kaupunkipuiston vaatimukset.

Kaavassa muodostetaan muun muassa historiallisesti merkittävä puistoalue, urheilu- ja virkistyspalvelujen alue sekä palvelurakennusten alueita. Eteläpuistoon luodaan edellytykset pop-up-kioskitoiminnalle, ja sinne on suunnitteilla uimapaikka ja liikuntamahdollisuuksia, luonnonrauhaa ja järvimaisemia unohtamatta.

Kaupunkilaiset ovat voineet vaikuttaa Eteläpuiston kehittämiseen monin eri tavoin. Vuonna 2024 aluetta koskevaan verkkokyselyyn saatiin yli tuhat vastausta. Lisäksi järjestettiin yleisötilaisuuksia, kaavakävelyjä ja tapaamisia eri sidosryhmien kanssa. Palautteet ja viranomaislausunnot on huomioitu kaavan valmistelussa. Asemakaavan hyväksyminen tarkoittaa, että alueen tarkempi toteutussuunnittelu voi alkaa.

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Teksti: Aino Penttilä
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa