Kaupungin eri toimijat valmistelevat yhteistä liikkumisohjelmaa, osallistu kyselyyn ja vaikuta

Liikkumisohjelman tarkoituksena on edistää kaupunkitasoisesti liikkumista ja varmistaa sujuva yhteistyö eri toimijoiden kesken.

Eri yksiköiden edustajista koostuva asiantuntijaryhmä on valmistellut kaupunkitasoista liikkumisohjelmaa vuoden 2025 aikana. Yhteisenä teemana on kaupunkilaisten liikkumisen edistäminen ja sujuvan organisaatioiden välisen yhteistyön varmistaminen yhteisesti sovittujen askelmerkkien avulla. Poikkihallinnolliseen työryhmään on kutsuttu edustajia kasvatuksen ja opetuksen toimialoilta, puistojen, ympäristösuunnittelun sekä kaupunkirakentamisen toimialoilta.  

-Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on ollut innostavaa ja olemme kaikki yhteisesti sitä mieltä, että vastataksemme liikkumattomuuden haasteisiin, meidän on puhallettava yhteen hiileen, kertoo liikkumisohjelmaa koordinoiva kehittämispäällikkö Miina Mäkinen liikunnan ja nuorison palveluryhmästä.  

Liikkumisohjelman taustatiedoksi kerätään kokemuksia tamperelaisista liikkumistottumuksista ja liikunnan harrastamiseen vaikuttavista tekijöistä. Kyselyllä kartoitetaan myös näkemyksiä liikkumista edistävistä tai estävistä seikoista. 

- Nyt on erinomainen hetki päästä vaikuttamaan ensimmäisen kaupunkitasoisen liikkumisohjelman sisältöön. Toivomme runsaasti vastauksia suunnittelumme pohjaksi, joten käytä pieni hetki aikaasi ja vastaa kyselyymme, kannustaa Miina Mäkinen.  

Lisätietoja

Miina Mäkinen
Kehittämispäällikkö
Puhelin:
040 185 8561
Teksti: Satu Lähteenmäki
Jaa sosiaalisessa mediassa