Sorilanjoen eteläpuolen pien- ja omakotitaloalueen asemakaavoitus alkaa

Nurmin kylässä Koillis-Tampereella aloitetaan Sorilanjoen pientaloalueen asemakaavoitus. Kaavatyöstä kertova osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 11.9.–2.10.2025, minä aikana siinä kuvatuista osallistumismahdollisuuksista ja tulevan kaavan vaikutusten arvioinnin kohteista voi jättää mielipiteitä kaupungin kirjaamoon.
Asemakaava-alue rajattuna kartalle.

Kaavan tavoitteena on osoittaa alueelle monimuotoista pientalo- ja omakotitalorakentamista siten, että alueen luonto-, maisema- ja kulttuurihistorialliset arvot otetaan huomioon. Yhteydet Sorilanjoen rantaan viheryhteyksiä myöten pyritään mahdollistamaan mahdollisimman laajasti. Asemakaavassa suunnitellaan myös yhteys Sorilanjoen yli.

Asemakaavan suunnittelualue

Suunnittelualue sijaitsee Nurmin kylässä, Kaitavedentien länsipuolella, Sorilanjoen etelärannalla. Matkaa Tampereen keskustasta-alueelle on linnuntietä mitattuna noin 10 kilometriä. Alue on asemakaavoittamatonta ja muodostuu useista tiloista, joista osa on yksityisessä omistuksessa ja osan omistaa kaupunki. 

Alueen pinta-ala on noin 35 hehtaaria. Se rajautuu lännessä kahteen tilaan ja Nurmin golfkentän asemakaava-alueeseen, pohjoisessa Sorilanjokeen, idässä Kaitavedentien tiealueeseen ja etelässä Nurmin golfkentän asemakaava-alueeseen.

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan tarkistaminen Nurmin osalta käynnistyi loppuvuodesta 2022 ja osayleiskaava hyväksyttiin Tampereen kaupunginvaltuustossa 19.5.2025. Kaavasta tehtiin yksi valitus. Kaava tuli voimaan kaupunginhallituksen kokouksen 25.8.2025 päätöksellä muilta kuin valituksenalaisilta osin. Tämä kaava-alue sijoittuu voimaan tulleen yleiskaavan alueelle.

Maastoon ja ympäristöön sovitellen

Osayleiskaavassa pääosa kaava-alueesta on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Aluetta suunniteltaessa kiinnitetään erityistä huomiota pinnanmuodostukseen sekä ympäristökuvaan. Tiet sekä muu rakentaminen sijoitetaan mahdollisimman maastonmukaisesti. Asuntoalueilta rantaan pääsy ja riittävät virkistysalueet rannoilla varmistetaan.

Asemakaava-alueen länsipäässä ja itäpäässä on lähivirkistysalueeksi osoitettuja alueita, joilla tulee toimintojen tarkemmassa suunnittelussa ja ylläpidossa ottaa huomioon erilaisten virkistystoimintojen yhteensovittaminen ja alueen ekologiset, maisemalliset sekä kulttuurihistorialliset arvot. 

Länsipäässä sijaitseva alue on myös luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue, jolla on otettava huomioon tärkeiden elinympäristöjen ja eliölajien säilymisedellytykset.

Maisemaa ja kulttuurihistoriaa

Lounaiskulma alueesta on osayleiskaavassa merkitty maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi alueeksi. Siihen kuuluvat kylän peltoalueella sijaitsevat pihapiirit ja yksittäiset rakennukset, maisemaa jäsentävä historiallinen kylätiestö, kulttuurivaikutteiset kasvillisuussaarekkeet sekä muu maiseman kannalta tärkeä puusto ja kulttuurihistoriallisesti tärkeät rakenteet. Metsäpeitteinen asemakaavan muutosalue on maisemallisen arvoalueen reunavyöhykettä.

Alueen läpi itä-länsisuunnassa on osoitettu kävelyn- ja pyöräilyn pääreitti, josta eroaa kohti pohjoista Sorilanjoen ylittävä reitti. Asemakaava-alueelle on merkitty myös virkistyksen yhteystarpeita, ohjeellinen ulkoilureitti, muinaismuistokohde ja kaksi muuta arkeologista kulttuuriperintökohdetta.

Kaavatyön eteneminen

Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Nurmin osayleiskaavan yhteydessä on tehty useita asemakaavan edellyttämällä tarkkuudella laadittuja selvityksiä, joita täydennetään. Suunnittelun yhteydessä laaditaan liikenneselvitys ja -suunnitelma sekä hulevesiselvitys ja suunnitelma.

Asemakaava etenee aloitusvaiheen ja siihen liittyvän palautteen käsittelyn jälkeen kaavaluonnoksen laatimiseen, minkä jälkeen luonnos ja muu valmisteluaineisto asetetaan taas nähtäville vuoden 2026 alkupuolella. Sen jälkeen laaditaan asemakaavaehdotus. Päätöksenteko etenee valtuustoon asti.


 

Lisätietoja

Ritva Kuusisto
Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 182 6992
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa