Aleksis Kiven katu 26:n tontille tavoitellaan täydennysrakentamista asemakaavamuutoksella
Sijainti on keskeinen Keskustorin laidalla arvorakennusten ympäröimänä. Tontti rajautuu pohjoisessa Commercen talon tonttiin, idässä Aleksis Kiven katuun, etelässä liikerakennukseen ja lännessä Kauppahallin tonttiin.
Noin tuhannen neliön tontilla sijaitsee Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema, 1960-luvulla valmistunut entinen Työväen säästöpankin talo, joka on nykyisellään liike- ja toimistokäytössä. Nykyisen rakennuksen läpi on kulku Aleksis Kiven kadulta kohti Kauppahallia. Tontin omistaa Kiinteistö Oy Kauppa-Aleksi.
Nähtävillä olevassa asemakaavamuutoksen hakijan laatimassa viitesuunnitelman luonnoksessa tontille on esitetty 8-kerroksinen uudisrakennus. Ylin kerros olisi osittain vehreää kattopihaa. Maantasakerros olisi edelleen liiketiloja ja siellä säilyisi kulku kauppahalliin. Ylempiin kerroksiin tulisi asumista, ja kahteen kellarikerrokseen tulisi varasto- ja pysäköintitilaa.
Nykyisessä asemakaavassa alue on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Rakennusalalle on osoitettu 2-, 5- ja 6-kerrosta korkeat rakennusmassat. Rakennusoikeutta on 3681 kerrosneliömetriä. Alueella on lisäksi voimassa maanalainen asemakaava, jossa on osalle tonttia ulottuva varaus pysäköintilaitokselle.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on kaupunkirakenteen tiivistäminen ja asumisen lisääminen keskusta-alueella sekä keskustan elinvoimaisuuden tukeminen. Lisäksi tavoitteena on viihtyisyyden parantaminen sekä kaupunkivihreän määrän lisääminen suunnittelualueella.
Muutos sovitetaan arvokkaaseen ympäristöön
Suunnittelussa huomioidaan alueen merkittävät kaupunkikuvalliset arvot ja täydennysrakentaminen toteutetaan laadukkaasti ja sovitetaan arvoympäristöön. Lisäksi tavoitteena on tutkia, miten hankkeessa syntyviä päästöjä voidaan vähentää ja kompensoida.
Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa ja idässä Tampereen Hämeenkadun, Hämeensillan ja Keskustorin valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Yleiskaavoissa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi ja se sijoittuu ydinkeskustan kehittämisvyöhykkeelle. Alue on kaupunkistrategian kasvun ja kehittämisen vyöhykkeellä.
Alue kuuluu myös kävelykeskustana kehitettävälle hitaan liikkumisen alueelle, ja Aleksis Kiven kadulle on osoitettu urbaani jalankulkuakseli. Alue sijoittuu lisäksi kaupunkivihreän kehittämisalueelle, jolla muun muassa kansipihoilla on kiinnitettävä erityistä huomiota riittävän ja laadukkaan kasvualustan muodostumiseen. Keskusta-alueen hulevesien luonnonmukaista hallintaa on edistettävä kokonaisvaltaisesti.
Asemakaavoitus etenee seuraavaksi siten, että tontille laaditaan asemakaavaluonnos, joka tulee taas nähtäville. Asemakaavaehdotus menee aikanaan yhdyskuntalautakunnan ja kaupunginhallituksen kautta valtuuston päätettäväksi.