Kulttuurin kehittämisavustus vuodelle 2026 haettavissa syyskuussa

Kulttuurin kehittämisavustuksen tavoitteena on Tampereen kulttuuri- ja taidealan kehittäminen. Avustuskokonaisuus on luotu kulttuurikentän toiveiden pohjalta, ja sitä voidaan myöntää tamperelaisille, rekisteröidyille kulttuurialan yhteisöille pois lukien taidelaitosten yleisavustusta saavat yhteisöt. Kulttuurin kehittämisavustuksen hakuaika vuodelle 2026 on 1.9.–30.9.2025 klo 15.45 saakka.

Kehittämisavustusta voidaan myöntää muun muassa kulttuuri- ja taideyhteisöjen yhteistyöverkostojen rakentamiseen ja kehittämiseen sekä kokeiluihin ja työskentelytapojen kehittämiseen. Kokeiluja ja työskentelytapojen kehittämistä voivat olla esimerkiksi uudenlaiset toimintamallit, konseptit tai tilaratkaisut. Kehittämisavustusta voidaan myöntää myös osaamisen kehittämiseen sekä EU-rahoituksen hakemiseen. Avustus on käytettävä vuoden 2026 aikana, vaikka avustuksen kohteena oleva projekti jatkuisi kauemmin.

Kehittämisavustusta ei myönnetä kaupungin yleisavustuksen piirissä olevien yhteisöjen perustoimintaan, jota tuetaan pääsääntöisesti yleisavustuksella. Avustusta ei myönnetä myöskään taiteellisten produktioiden valmistamiseen, tallenteisiin ja julkaisuihin, eikä sillä voida rahoittaa investointeja eikä kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaa tai perusparantamista. Avustusta ei ole tarkoitettu myöskään yritystoimintaan tai toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi.

Avustusta voivat hakea tamperelaiset yleishyödylliset yhteisöt, jotka ovat rekisteröityjä tai todistettavasti jättäneet rekisteröintihakemuksensa. Kehittämisprojektin kulut tulee voida todentaa yhteisön kirjanpidosta erilliseltä kustannuspaikalta. Avustuksen osuus saa kattaa korkeintaan 80 % kehittämisprojektin hyväksyttävistä menoista ja myönnettävien avustusten suuruudet ovat keskimäärin 2 000–10 000 euroa.
 
Päätökset kehittämisavustuksista tehdään vuoden 2025 aikana. Arviointia ohjaavat Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnan hyväksymät kulttuuriavustusten myöntämisperusteet, jotka löytyvät verkko-osoitteesta www.tampere.fi/avustukset. Yleisavustusta haetaan sähköisellä hakulomakkeella, joka löytyy 1.9.2025 alkaen osoitteesta www.tampere.fi/kulttuurinkehittamisavustus. Hakemuksen katsotaan saapuneen määräaikana, mikäli se on saapunut sähköiseen tietokantaan tiistaina 30.09.2025 klo 15.45 mennessä. Hakijayhteisön on haun yhteydessä toimitettava kehittämisprojektin toimintasuunnitelma, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma.
 

Lisätietoja

Venla Moisala
Suunnittelija
Puhelin:
040 800 4836
Teksti: Venla Moisala
Kuvat: Laura Vanzo / Visit Tampere
Jaa sosiaalisessa mediassa