Amurin museokortteli sulkeutuu talveksi

Kesämuseo Amurin museokortteli sulkee ovensa sunnuntaina 7.9. Viimeisellä viikolla on vielä tarjolla opastuksia päivittäin, sekä senioripäivä, jolloin eläkeläisten pääsymaksu museoon on vain 2 euroa.

Kesällä 2025 Amurin museokorttelissa juhlistettiin 50-vuotiasta museota. Juhlavuosi näkyi myös opastuksissa. Kesän uutuusopastus on ollut Juhliva Amuri -teemakierros, jolla tarkastellaan, kuinka juhliminen muuttui kaupungistumisen myötä, kuinka juhlat ovat muuttaneet muotoaan ja mitkä tekijät ovat juhlimista rajoittaneet. Kierrokselle ehtii vielä viimeisellä viikolla joka päivä tiistaista sunnuntaihin klo 13.

  - Tänä kesänä Amuria on ehostettu juhlakuntoon. Muun muassa Makasiininkadun puolen Osuuskauppa ja Paperikauppa ovat saaneet uudet kyltit, jotka herättävät ohikulkijoiden huomion, kertoo Jesse Kempe museokorttelista.  

  - Amurin Helmen rakennuksen, eli Simulan talon, maalausurakka pääsi alkamaan elokuussa, ja värien palautus tuo kortteliin uutta eloa. Uusi ilme on uskollinen talon aikaisemmalle, historialliselle värimaailmalle, sanoo Kempe.

  - Lisäksi tänä kesänä avasimme osan museon interiööreistä yleisölle, siinä missä ennen niihin on päässyt vain kurkistamaan ovelta. Avatut huoneet ovat saaneet hyvän vastaanoton – kävijät ovat pitäneet siitä, että pääsevät astumaan sisälle huoneisiin ja kokemaan tunnelman entistä vahvemmin.

Tällä viikolla ehtii vielä nauttia museokorttelin nostalgiasta. Keskiviikkona 3.9. museossa vietetään senioripäivää. Silloin eläkeläisten pääsymaksu on vain 2 euroa koko päivän.  Kello 11–13 voi osallistua Vohvelitöitä ja ristipistoja -työpajaan.

Mikäli viimeisellä viikolla museoon ei ehdi, pääsee museokortteliin tutustumaan tänä vuonna vielä viimeisen kerran Tampereen päivän kunniaksi sunnuntaina 5.10. klo 10–18.

Kahvila Amurin Helmi palvelee asiakkaita ympäri vuoden. Kahvila on jo siirtynyt talviaikaan, ja on avoinna ma-pe 7–17 la-su 8–17. 

Jaa sosiaalisessa mediassa