Lasten tulevaisuus on aikuisten vastuulla – tavoitteena savuton ja nikotiiniton Suomi

Savuton Suomi -päivää vietetään 29.8.2025. Tänä vuonna teemapäivänä nostetaan esiin aikuisten vastuuta lasten savuttomasta ja nikotiinittomasta tulevaisuudesta.

Suomalaisten tupakointi on kyselyjen ja tilastojen mukaan vähentynyt viime vuosina. Samaan aikaan on kuitenkin lisääntynyt muiden nikotiinituotteiden käyttö.

Erityistä huolta aiheuttaa lasten ja nuorten vapen eli sähkötupakan ja nikotiinipussien käytön merkittävä lisääntyminen. Huolestuttavaa on myös yhä nuorempien lasten vapen käyttö.

– Myös Tampereella on lasten ja nuorten sähkösavukkeiden käyttö lisääntynyt. Tämä näkyi jo vuoden 2023 kouluterveyskyselyn tuloksissa. Saamme syyskuussa uuden, keväällä 2025 toteutetun kyselyn tulokset. Silloin näemme, miten tilanne on kehittynyt, kertoo Tampereen kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heine.

Markkinointi madaltaa kokeilun alkamista

Tupakkateollisuus hyödyntää markkinoinnissaan värikkäitä pakkauksia, makeita makuja ja trendikkäitä tuotenimiä, joilla tavoitellaan lasten ja nuorten miellyttävää ensikokemusta tupakka- ja nikotiinituotteisiin. 

Sosiaalisen median vaikuttajat ja viraalikampanjat tuovat nikotiinituotteet osaksi nuorten arkea. Mainonnan rajat hämärtyvät, eikä piilomarkkinointi ole tarkemmin tarkastellessa mitenkään harvinaista. 

– Vapeja ja nikotiinipusseja pyritään usein brändäämään terveydelle ”parempina” vaihtoehtoina. Niiden ulkoasu, maku ja tuoksumaailma on mietitty puhuttelemaan nuoria kuluttajia. Mediassa on nähty merkkejä tupakoinnin näkyvyyden lisääntymisestä. Pyrkiikö tästä tulemaan trendi ja miten se vaikuttaa tulevaisuudessa tupakointikäyttäytymiseen? Heine pohtii.

Lakimuutos rajoittaa nikotiinituotteiden käyttöä ja myyntiä 

Elokuussa 2025 tuli voimaan uusi tupakkalaki, jolla pyritään suojaamaan nuoria nikotiinituotteiden käytöltä. Muutokset astuvat voimaan porrastetusti.

Lakiin on lisätty määritelmä savuttomista nikotiinituotteista, joka kattaa nikotiinipussit ja niitä muistuttavat tuotteet. 

– Lakimuutos vaikuttaa teollisuuden mahdollisuuksiin tuoda vape-laitteita, nikotiinipusseja muita savuttomia nikotiinituotteita nuorten arkeen, Heine toteaa.

Uuden lain mukaan kaikkien tupakanvastikkeiden – siis nikotiinipussien, vapejen ja energianuuskan – hallussa pitäminen on kielletty alle 18-vuotiailta. 

Myös niiden käyttö on kielletty kaikilta lasten ja nuorten arjen paikoissa. Nikotiinituotteita ei saa käyttää päiväkodeissa, esikouluissa, peruskouluissa, toisen asteen oppilaitoksien sisä- ja ulkotiloissa eikä leikkikentillä.

– Yksi lakimuutoksen tärkeimmistä uudistuksista on se, ettei nikotiinipusseja ja muita savuttomia nikotiinituotteita voi enää myydä laillisesti internetissä, Johanna Heine sanoo.

Tupakkalain muutos tulee siirtymäajan päätyttyä vaikuttamaan myös nikotiinituotteiden koostumukseen, makuihin ja pakkauksiin.

Aikuiset vastuussa lasten nikotiinittomasta tulevaisuudesta

Lainsäädännöllä ja saatavuuden säätelyllä voidaan osaltaan vaikuttaa nikotiinin käyttöön. Aikuisten vastuulla on varmistaa lasten ja nuorten kasvuympäristö, jolla tuetaan nikotiinitonta elämäntapaa. Kiristyvät mainosrajoitukset, koulujen terveyskasvatus ja vanhempien herättämä keskustelu ovat avaimia savuttoman ja nikotiinittoman sukupolven luomiseen.

– Vanhemmilla on tärkeä tehtävä nuorten nikotiinituotteiden käytön ehkäisyssä. Merkityksellistä on kodin ilmapiiri, jossa nuoret voivat kysyä ja keskustella asiasta. Vanhemmat ja nuoret voivat yhdessä etsiä tietoa luotettavista lähteistä, toteaa ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heine ja jatkaa: 

– Vanhempien oma nikotiinituotteiden käyttö vaikuttaa nuoriin. Positiivinen esimerkki ja terveet elämäntavat tukevat nuorten omia ratkaisuja. 

Teksti: Johanna Heine ja Johanna Kurela
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa