Hatanpään Kartanopuisto ja arboretum voitti Green Flag Award -palkinnon
Palkitut viheralueet saivat tunnustusta tuomareilta erityisesti viheralueiden laadukkaasta kunnossapidosta, monimuotoisista kasvillisuusalueista sekä toiminnallisuudesta alueen käyttäjien hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Tunnuksen voittaneiden viheralueiden määrä jatkoi kasvuaan edellisestä vuodesta ja on nyt Suomen Green Flag Award -historian suurin. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry.
Hatanpään puistot kutsuvat nauttimaan ympäristöstä - kaupungin kasvu tuo uusia kävijöitä
Useampana vuonna tunnuksen jo aiemmin voittanut Hatanpään Kartanopuisto ja arboretum vakuutti tuomarit viihtyisyydellään ja monipuolisuudellaan. Tuomarit kuvailivat aluetta näin: ”Hatanpään puistot houkuttelevat viipymään ja nauttimaan hienoista istutuksista, vanhoista puista ja rantapromenadista. Kasveja tutkiessa aika tuntuu pysähtyvän, kaupungin kiire on kaukana. Tosiasiassa kaupunki ympäröi puiston pian entistä tiukemmin ja raitiotieyhteys tuo varmasti lisää vierailijoita puistoon. Alueelle rakennettava päiväkoti tuo puistoon uusia käyttäjiä ja pian uusienlähitalojen asukkaat viihtyvät lähipuistossaan.”
Puistoa hallinnoi Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualue, ja sen kunnossapidosta vastaa Tampereen Infra Oy.
Voittajista kolme ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen
Ensimmäistä kertaa Green Flag Award -tunnuksen voittivat Vaasan Vanha ja Uusi hautausmaa, Kulosaaren hautausmaa Helsingissä ja Pirkkalan hautausmaa.
Tunnuksen uusivat viime vuodelta Hatanpään kartanopuiston ja arboretumin lisäksi Tuusulan Fjällbon puisto, Myllyrannan tapahtumapuisto Lempäälässä, Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Lepaan kampuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Paraisten keskuspuisto, Harju Campus Park Ravijoella, Kellonummen hautausmaa Espoossa, AhlmanEdu kampus Tampereella, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa, Mikkelipuisto Mikkelissä ja Finby Liikuntakeskus Paraisilla. Lisäksi voittajien joukossa jatkavat Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.
Green Flag Award on kansainvälisesti merkittävä tunnustus
Laadukkaat Green Flag Award -kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 400 viheralueen kansainväliseen verkostoon 17 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.
Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti kunnossapito- ja hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.