Elokuinen Haihara on vielä täynnä riemukkaita tapahtumia, näyttelyitä ja tekemistä
Haiharan nukketeatteri järjestää Lasten taiteiden yön pe 8.8. klo 18–21 jo 21. kerran! Lasten taiteiden yö on koko perheen iloinen tapahtuma, jossa voi esityksistä nauttimisen lisäksi taiteilla itse. Luvassa on nukketeatteria, musiikkia, yhteisöllinen taidetyöpaja, keppareita, jättikuplia, kasvomaalausta sekä upea Maltin ja Valtin esitys.
Lauantaina 9.8. vietetään valtakunnallisesti Tove Janssonin päivää. Samainen päivä on Haiharan kartanon viimeisen emännän Gunvor Grahnin syntymäpäivä. Hän perusti alueelle nukke- ja pukumuseon sekä Suomen vanhimman vieläkin toiminnassa olevan Haiharan nukketeatterin. Syntymäpäiviä juhlistetaan paperikukkien seppelepajalla sekä Gunvorin kirjoittamilla runoilla. Paja on Valjasvajassa klo 13–16 ja runoja esitetään nukketeatterissa klo 12.30 ja 15.30.
Haiharan taidenäyttelyt ovat esillä vielä 24.8. saakka. Kartanossa on esillä monikansallisen museomestari- ja taiteilijaryhmä Plusmiinuksen monipuolinen näyttely. Tallin puolestaan jakavat Haiharan saksalainen residenssitaiteilija Simon Ertel näyttelyllään Eyes in the Bark ja Watan ystävyysseura ry, joka esittelee ikiaikaista palestiinalaista tatreez-kirjontatekniikkaa. Näyttelyt ovat auki ti-su klo 13-18.
Heinäkuulta tutut vilttikirppikset jatkuvat ke 20.8. asti klo 15–18 Kartanon puistossa. Kirppiskierroksen jälkeen on hyvä jatkaa nauttimaan Puistokonsertista, joita vietetään keskiviikkoisin klo 18–19 Valjasvajassa 20.8. asti.
Teatteri Lystin kesän hittiesitys Apteekkarin näköinen mies esitetään vielä su 10.8. klo 16 osana Tampereen Teatterikesän OFF-ohjelmistoa. Hinta 20/15/10 €.
Elokuu huipentuu Tunnelmalliseen yhteispiknikiin Kartanon takana pe 29.8. klo 18–21. Koivukujalle katetaan pöydät ja vieraat saavat tuoda mukanaan oman piknik-korin täynnä eväitä. Paikan päällä on myös grilli ja grillaaja eväiden kypsentämistä varten. Tapahtuman aikana esiintyjinä hurmaavat Napolitan Duo sekä sellisti Olga Moon. Sateen sattuessa tapahtumaa vietetään Kartanon sisätiloissa.
Haiharan Kahvikamari palvelee 10.8. asti ti-su klo 12–19, jonka jälkeen 11.–31.8. klo 12–18. Käsityö- ja taidemyymälä Runebergin mökki on avoinna ti-su klo 12–18 su 24.8. asti.
Lisäksi alueella on viikoittain sointukylpyjä ja joogaa sekä Mielettömät tanssit. Lisätiedot löydät sivuiltamme.
Tapahtumiin on vapaa pääsy, jollei toisin mainita.