Ranta-Tampellan kaupunginosa alkoi rakentua vuonna 2016 rantaväylän tunnelin valmistuttua ja vajaassa kymmenessä vuodessa entinen ajoväylä on muuttunut uudeksi asuinalueeksi suosittuine rantareitteineen ja uusine oleskelualueineen Näsijärven rantamaisemissa.
Tuomo Rosenlund dokumentoi Ranta-Tampellan kaupunginosan rakentumista Tampereen kaupungille syksystä 2018 kesään 2022, jolloin syntyi 25 teosta sisältävä sarja. Teoksissa näkyy rakentamisen edistyminen sen alkuvaiheilla. Piirustuksia haluttiin hyödyntää kaupungin tiloissa sijaitsevien kehystettyjen originellien lisäksi kaupunkiympäristössä: paikoissa, joissa keskeneräisestä on rakentunut valmista. Syntyi idea taideteippauksista Ranta-Tampellan sähkökaappeihin.
–Piirustusten hyödyntäminen sähkökaapeissa elävöittää ympäristöä ja kertoo samalla alueen historiaa. Tällaiset yksityiskohdat toivottavasti parantavat viihtyisyyttä entisestään ja tuovat iloa niin asukkaiden arkeen kuin vierailijoillekin, kertoo rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi Tampereen kaupungilta.
Työmaapiirustuksissa on nostettu pääosaan alue, rakennukset ja niiden työvaiheet:
– Piirtäjälle työmaan vaihtuvat näkymät tarjosivat loputtoman määrän aiheita! Erilaiset rakennusvaiheet, tavararöykkiöt, työkoneet ja -välineet, laajat näkymät ja loputtomat yksityiskohdat. Pyrin silti luomaan tunnelman, jossa myös tekijöiden läsnäolo välittyy, vaikka he eivät ole konkreettisesti paikalla, kuvailee Tuomo Rosenlund.