Puistoruokailusta nautittiin seitsemässä puistossa seitsemän viikon ajan

Tampereen suosittu puistoruokailu järjestettiin tänä kesänä seitsemässä eri puistossa. Seitsemän viikon aikana jaettiin 17929 maksutonta ateriaa alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille.
Ihmisiä istuu ruokaa nurmikolla.
Puistoruokailut olivat maksuttomia kaikille alle 18-vuotiaille, ja ruokailuiden yhteydessä oli muutakin ohjelmaa tarjolla.

Tampereen kaupungin puistoruokailuista nautittiin tänä kesänä seitsemässä eri puistossa Nekalassa, Peltolammilla, Tesomalla, Lielahdessa, Hervannassa, Kaukajärvellä ja Linnainmaalla.

Tänä vuonna puistoruokailu laajeni myös Linnainmaalle ja samalla ruokailijamäärät kasvoivat verrattuna viime vuoden ruokailijoiden lukumäärään. Puistoruokailut ovat nyt viiden vuoden toimintansa jälkeen tavoittaneet lapsiperheet hyvin, ja niistä on muodostunut tärkeä osa monen perheen kesäarkea.

Puistoruokailun tavoitteena on ollut tukea lapsiperheiden arkea ja luoda samalla yhteisöllisyyden tunnetta muiden alueella asuvien lapsiperheiden kanssa. Perheille ja nuorille suunnattu ohjelma sekä maittava ateria houkuttelivat alueen asukkaita viettämään kesäisiä arkipäiviä yhdessä, mahdollistaen samalla uusien tuttavuuksien muodostumisen muiden samanikäisten lasten ja nuorten kanssa. Maksuton ateria oli tarjolla kaikille alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Ihmisiä jonottaa ruokaa nurmikolla.
Puistoruokailijat eivät vaihtelevaa säätä kammoksuneet. Seitsemän viikon aikana jaettiin yhteensä 17929 maksutonta ateriaa.

Kerätystä palautteesta nousee kiitos hyvää ruokaa kohtaan, joka erityisesti maistuu ulkona syödessä. Eräs kävijä kuvaileekin, että on kuin joka päivä pääsisi piknikille kaverin kanssa. Ruuan lisäksi kehuja sai yhdessä tekeminen sekä leikkiminen, ja tylsintä lasten mielestä oli jonottaminen.

Puistoruokailu toteutettiin Tampereen kaupungin ja useiden kumppaneiden kanssa yhteisvoimin. Kaupungin rinnalla päätoteuttajina olivat Kaukajärvellä TampereMissio, Tesomalla SPR Tampere ja Lielahdessa Kansalaistalo Mansikkapaikka. Lisäksi ohjelmaa ja apuaan ruuanjakeluun tarjosivat monet järjestöt, yritykset, kaupungin toimijat ja yksityishenkilöt. Tampereen kaupunki kiittää kaikkia yhteistyötahoja hyvin sujuneesta yhteistyöstä.

Lisätietoja

Justiina Lampila
Koordinaattori
Puhelin:
040 672 6742
Teksti: Justiina Lampila
Kuvat: Justiina Lampila
Jaa sosiaalisessa mediassa