Vertaisvuokraus tuo mahdollisuuksia: "On järkevää saada tavaroille paljon käyttöä"

Luonnossa liikkumisesta kiinnostunut Noora Karumaa oli opiskeluaikoinaan pulman edessä: retkeilemään piti päästä, mutta rinkan tai teltan ostohinta kirpaisi liikaa. Vaellusseuran kautta Karumaa löysi mahdollisuuden vuokrata tarpeellisia retkeilyvarusteita. Myöhemmin hän hankki varusteita itselleen ja alkoi vuokrata niitä myös muille.
Henkilö rinkan kanssa pihalla.
Noora Karumaa vuokraa muille muun muassa retkeilytavaroita.

– Olen ostanut tavarat itselleni, mutta on järkevää saada niille paljon käyttöä. Ahtaissa kaupunkikodeissa tavarat vievät usein liikaa tilaa, ja toisaalta kaupunkialueella tavaroita tarvitsevat asuvat lähellä toisiaan, Karumaa kertoo.

Tavaroiden vuokraus toimii kätevästi vertaisvuokrausalustoilla. Osa alustoista tarjoaa myös vakuutuksen, mikä on tärkeä etu arvokkaampia varusteita vuokratessa.

– Lataan vuokrattavat tavarat sovellukseen, josta muut voivat löytää ne helposti. Sitten sovin treffit vuokraajan kanssa, joko omaan kotiini tai keskustaan, ja tavara vaihtaa omistajaa.

Vaikka pääosa kokemuksista on ollut sujuvia ja mukavia, joskus on tullut yllätyksiäkin.

– Kerran rinkkaa ei palautettu ajoissa, mutta tavoitin lopulta vuokraajan ja sain hyvityksen alustan kautta. Siinä kohtaa vakuutuksen olemassaolo toi turvaa, Karumaa toteaa.

Yhteiskäyttö muuttaa suhtautumista tavaroihin

Karumaa muistaa suosineensa kestäviä valintoja ja second hand -kulttuuria jo pitkään. Tavaroiden yhteiskäytössä hän näkee ekologisia ja käytännön hyötyjä. Yhteiskäyttö on muuttanut suhtautumista tavaroiden omistamiseen:

– Arvostan pitkäikäisiä tuotteita. Kun ostan uutta, valitsen mielelläni laadukasta ja kestävää. Ajattelen, että mitä laadukkaampi tavara, sitä parempi ja kysytympi se on myös vertaisvuokrauksessa. Tavaroista voi saada omansa pois, kun vuokraajia on useita.

Karumaa kannustaa muitakin kokeilemaan yhteiskäyttöisiä tavaroita joko vuokralleottajan tai vuokralleantajan roolissa. Jos omien tavaroiden vuokraaminen muille kiinnostaa, Karumaalla on siihen vinkki:

– Mieti, mitä harvoin tarvittavia tai sesonkiluonteisia tavaroita sinulta löytyy, sillä ne liikkuvat vuokrausalustoilla hyvin. Omalla kohdallani esimerkiksi tens-laite ja matkarattaat ovat osoittautuneet suosituiksi. On mukava ajatus, että omat tavarat tuovat iloa ja hyötyä muillekin. 

Vinkkejä vertaisvuokraamiseen

Kuluttajaliitto on laatinut Jaa se! -hankkeessa kattavan oppaan jakamistalouteen ja yhteiskäyttöön. Ota oppaan vinkit käyttöön:

  • Tarjoa tavaroitasi oikeaan aikaa. Katso vertaisvuokrauksen sesonkikalenterista, milloin millekin tavaroille on eniten kysyntää.
  • Tavaroiden vertaisvuokraamiseen on erilaisia sovelluksia ja alustoja, kuten Circutus, Hygglo ja Lainappi. Saat oppaasta vinkkejä erilaisista markkinapaikoista ja palveluista, joiden avulla voit vuokrata tavaroitasi muille.
  • Et välttämättä tarvitse välikäsiä vuokraamiseen, vaan yksityishenkilöt voivat vuokrata tavaroita myös suoraan toisilleen. Vuokraamisesta kannattaa sopia kirjallisesti. Hyödynnä oppaan valmis sopimuspohja yksityishenkilöiden väliseen tavaroiden jakamiseen.
  • Ennen kuin vuokraat tavaroitasi muille kannattaa selvittää, kattaako kotivakuutus tai tavaralle mahdollisesti otettu vakuutus vuokrausaikana tapahtuvia vahinkoja. Jos käytät jotain palvelua tai alustaa, selvitä tarjoaako se turvaa vahinkojen varalta.
  • Muista, että myös käytetyn tavaran vuokraamisesta saadut tulot ovat veronalaisia. Tavaran vuokrauksesta saatujen tulojen vaikutuksista sosiaalietuuksiin sekä verotuksellisista näkökulmista voit myös lukea tarkemmin oppaasta.
     
Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma edistää asukkaiden ja yritysten oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävää tulevaisuutta. Tavoitteena on liikkumisen ja kulutuksen päästöjen merkittävä vähentäminen sekä kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma toimii vuosina 2022–2025.
Teksti: Kaija Alila, Mimmi Virtanen
Kuvat: Tommi Penttinen
Jaa sosiaalisessa mediassa