Kaupunkipyörällä kauppaan tai vaikka lautapelikahvilaan
Jos haluaa tietää, miten Tampereen keskustan läpi pääsee liikkumaan nopeimmin, kannattaa kysyä Juhani Anttilalta:
– Kaupunkipyörällä tietysti!
Anttila hyppää kaupunkipyörän satulaan mielellään muissakin kaupungeissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Kipinä kaupunkipyöräilyyn syttyi halusta monipuolistaa liikkumisen tapoja.
– Löytyy minulta omakin pyörä, ajan sillä työmatkoja. Kaupunkipyörä puolestaan sopii lyhyille matkoille keskustan alueella. Saatan ajaa sillä kauppaan tai lautapelikahvilaan.
Anttila käyttää kaupunkipyörää lisäksi osana matkaketjuja tilanteissa, joissa bussi ei kulje tai kävellen matka kestäisi liian kauan. Pyörä on helppo valinta, kun lähin pyöräasema sijaitsee kodin lähellä – kuten Anttilalla. Lisäksi yksi kaupunkipyörän hyvistä puolista on huolettomuus.
– On iso etu, ettei pyörää tarvitse itse huoltaa. Valot toimivat eteen ja taakse, ja lukko aukeaa helposti, Anttila ihastelee.
Yhteiskäyttö on tapa elää ja olla
Anttilalta löytyy kokemuksia myös muista yhteiskäyttöisistä kulkuvälineistä. Esimerkiksi melontaseuran kautta hän on käyttänyt yhteiskajakkeja. Lisäksi autoa hän ei ole omistanut kahteen vuoteen, vaan hän vuokraa tarvittaessa auton esimerkiksi mökkimatkoja varten.
– On ihmeellistä, kuinka helppoa elämä on ollut ilman autoa. Samalla käsitykseni kohtuullisesta kävelymatkasta on laajentunut. Ennen saatoin kulkea autolla ovelta ovelle.
Yhteiskäyttö ei ole Anttilalle vaihtoehto vaan elämäntapa. Mikä yhteiskäytössä viehättää?
– Minusta elämä on selkeämpää, kun omistaa vähemmän asioita. Rahansäästö on merkittävä hyöty, mutta koetan elää mahdollisimman säästeliäästi myös ympäristön kannalta.
Anttila näkee yhteiskäytön tärkeänä osana tulevaisuuden kaupunkielämää, erityisesti Tampereen kaltaisissa kaupungeissa, joissa väestötiheys kasvaa ja katutila on rajallista.
– Yhteiskäyttö ei ole mikään uusi ilmiö – se on vain saanut uusia muotoja. Esimerkiksi lainasin juuri omaa asuntoani tutuille, kun heillä oli putkiremontti ja satuin itse olemaan poissa. Kyse on myös luottamuksesta ja arjen jakamisesta – siitä, että kaikkea ei tarvitse omistaa itse.
Esimerkkejä kulkuneuvojen yhteiskäytöstä
- Kaupunkipyörät palvelevat sekä kaupunkien asukkaita että matkailijoita. Jos matkailet kesällä muissa kaupungeissa, hyppää kaupunkipyörän selkään ja tutustu kaupunkiin pyöräillen. Toimii myös kotikaupungissa!
- Tampereenkin alueella on jo runsaasti eri palveluntarjoajien yhteiskäyttöautoja, joita voi vuokrata itsepalveluperiaatteella ja hyvin lyhyeenkin tarpeeseen.
- Autojen vertaisvuokrauksessa on kyse siitä, että yksityishenkilöt vuokraavat omaa autoaan muille. Tiesitkö, että jos oma autosi on vertaisvuokrauspalvelussa muiden vuokrattavana, voit saada alennusta Tampereen asukaspysäköintimaksuista?
- Kyytien jakaminen muiden kanssa on loistava esimerkki yhteiskäytöstä. Suosi siis kimppakyytejä työ- ja harrastusmatkoilla.
- Oletko kokeillut vuokrata tavarapyörää? Tampereella sähköavusteisen tavarapyörän vuokraat kätevästi Epilästä tai Vuoreksesta. Vuorokauden vuokraus maksaa vain 15 euroa.
Ole sinäkin Yhteiskäytön edistäjä
Osallistu Yhteiskäytön edistäjät -kampanjaan tuomalla esille vuokraamisen ja lainaamisen mahdollisuuksia ja yhteiskäyttöön liittyviä kokemuksia. Yhteiskäytöllä tarkoitetaan lainaamista, vuokraamista ja yhteisomistamista omaksi ostamisen sijaan. Yhteiskäyttö ja jakamistalous ovat keino vähentää kuluttamisen ilmastopäästöjä.
