Tampere oikaisee alijäämäistä talouttaan nostamatta veroja ja haluaa huolehtia kaupunkilaisten peruspalveluista

Tampereen kaupungin talous on tänä vuonna merkittävästi alijäämäinen. Ensi vuodelle kaupungin talouteen kaavaillaan talouden tasapaino-ohjelman mukaisia säästötoimenpiteitä, jotta talous saadaan tasapainoon tämän valtuustokauden aikana. Kaupunginhallitus käsittelee kaupungin ensi vuoden talousarviokehystä kokouksessaan maanantaina 30.6.2025.

–    Kaupungin toiminnallinen tulosennuste tälle vuodelle on -103,3 miljoonaa euroa, jos myyntivoittoja huomioidaan 25 miljoonaa euroa talousohjelman periaatteiden mukaisesti. Talouden tilanne on siis todella hankala ja olemme nyt lähteneet etsimään säästöjä erittäin päämäärätietoisesti. Painamme alijäämän 54,4 miljoonaan euroon, sanoo pormestari Ilmari Nurminen.

–    Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta, pidämme huolen siitä, että koulujen ryhmäkokoja ei kasvateta. Olemme kammanneet kaupungin tekemisiä tarkasti ja löytäneet säästökohteita laajasti, kuitenkin niin, että pystymme huolehtimaan kaupunkilaisten laadukkaista palveluista. Kunnallisveroa emme ole nyt nostamassa, linjaa pormestari Nurminen.

Tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit on talousarviovalmistelussa pidetty vuoden 2025 tasolla.  Tulevassa talousarviossa uutena avauksena tytäryhtiöille asetettuja osinkotavoitteita nostetaan 7,5 miljoonalla ja myös in-house-tukipalveluyhtiöille asetetaan selkeät tehostamistavoitteet, joilla estetään hintojen nousu.  

Toiminnan tehostamis- ja sopeuttamistoimenpiteitä kehyksessä on yhteensä 18,7 miljoonaa euroa. 

–    Säästöjä haetaan vähentämällä merkittävästi erilaisia ulkoisia ostoja, konsulttityön hankintaa sekä matkustamista. Kaupungin luottamushenkilöiden kuluja karsitaan 150 000 euroa kokouksia ja niiden kustannuksia vähentämällä. Olemme pyrkineet vaalimaan kaupunkilaisille tärkeitä peruspalveluja säästöjä hakiessamme, avaa pormestari Nurminen.

Monipuolisesta ja laajasta säästöjen etsinnästä ja toiminnan tehostamisesta huolimatta, joudutaan tarkastelemaan myös henkilöstökuluja talouden tasapainottamiseksi.

–    Kaikki kaupungin työntekijät tekevät arvokasta työtä. Taloudellisesta tilanteesta johtuen joudumme valitettavasti kuitenkin aloittamaan yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut. Tarkastelemme kaikkia mahdollisia keinoja kuten tehtävien uudelleenjärjestelyjä, työnkuvien muutoksia ja henkilöstömäärää, kertoo Nurminen.

–    Erityisesti tarkastellaan hallinnon tehtäviä ja rakenteita. Toimintaa pyritään tehostamaan siten, että vaikutukset suoraan asiakasrajapinnassa oleviin tehtäviin ja palveluihin ovat mahdollisimman vähäiset. Haluan antaa neuvotteluosapuolille täyden tuen ja rauhan onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi, Nurminen sanoo.

Edellä esitettyjen toimenpiteiden lisäksi kaupunki tavoittelee henkilöstömenoista 10 miljoonan euron pysyvää menojen vähennystä ensi vuonna. Tavoitteena on, että alijäämää pystytään näin edelleen pienentämään. Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy esityksen, koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät elokuussa ja asiasta kerrotaan tuolloin tarkemmin.

Kaupungin kasvusta johtuva palvelutarpeiden nousu kasvattaa myös joitakin kuluja. Näin lautakuntien kehysesityksiin on huomioitu lähinnä kasvusta ja lakisääteisistä muutoksista aiheutuvat pakolliset lisäykset (+25,7 miljoonaa) ja kunta-alan palkkaratkaisun vaikutukset (+13 miljoonaa). Nämä kulut katetaan pääosin verotulojen ja valtionosuuksien kasvun kautta.

Investointien osalta tarkastellaan ajoitusta: investointitarpeet ovat hyvin korkeat koko 2020-luvun loppupuoliskon, mutta niitä esitetään jaksotettavaksi suunniteltua pidemmälle aikavälille. Tavoitteena on, että kaupungin investoinneissa oman tulorahoituksen osuus on nykyistä selvästi korkeampi, jotta kaupunki ei velkaannu liiallisesti.  Vuoden 2026 kehyksen investointitaso on noin 220 miljoonaa euroa.  

–    Olemme ripeästi käynnistäneet ja edelleen jatkamassa merkittäviä talouden sopeuttamiskeinoja, jotta tasapaino olisi tällä valtuustokaudella saavutettavissa. Kuntien taloudellinen tilanne on Suomessa heikko ja yleinen taloustilanne on edelleen hyvin alavireinen. Se, että työttömyys on edelleen hyvin korkealla tasolla rasittaa osaltaan kuntataloutta, sanoo konsernijohtaja Juha Yli-Rajala.

Lähtökohdan vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelulle muodostavat kaupunginvaltuuston päätös talouden tasapaino-ohjelman periaatteista, Ilmari Nurmisen pormestariohjelma, kaupungin vuoden 2025 talousarvion toteumaennuste sekä vuosia 2026–2029 koskevat taloudelliset ennusteet. 

Lautakuntien ja johtokuntien talousarvioesitykset valmistuvat 12.9.2025 mennessä. Pormestarin talousarvioehdotus esitellään 20.10.2025, kaupunginhallituksen talousarviokäsittely on 27.10.2025 ja kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 10.11.2025.  
 

Lisätietoja

Ilmari Nurminen
Pormestari
Puhelin:
040 701 9805 / viestintäpäällikkö Aleksi Murtojärvi, [email protected]
Juha Yli-Rajala
Konsernijohtaja
Puhelin:
040 743 6356
Mikko Koskela
Talousjohtaja
Puhelin:
040 133 4422
Niina Pietikäinen
Henkilöstöjohtaja
Puhelin:
040 707 9147
Kuvat: Marko Kallio / Skyfox
Jaa sosiaalisessa mediassa